Haluan jakaa nuorena oman tarinani ja olla varoittava esimerkki muille saman ikäisille.

Elikkäs olin 14 kun tapasin maailman ihanimman ihmisen. Mulla oli valmiiksi mielenterveyden kanssa ongelmia ja hain hyväksyntää. Tämä maailman ihanin ihminen oli täysi-ikäinen ja vaikutti ensisilmäyksellä minun pelastajaltani. No hän käytti paljon alkoholia, se ei minua haitannut ja ajattelin nalkuttamisen sijaan itsekkin juoda. No se ajoi pahaa oloani pois. Halusin kuitenkin olla vain enemmän ja enemmän sekaisin. Tuli elokuu ja syntymäpäiväni. Minun 15 vuotispäivästäni tuli yhtäkkiä koko elämäni muuttava päivä.

Silloin sen aikainen poikaystäväni toi asuntoonsa, jossa juhlimme, niin pilveä. Minulla oli ollut selkävaivoja ja se vaikutti myös jalkoihin. Kärsin kivuista ja halusin jotain särkylääkettä. Tämä herra kääri minulle jointin ja sanoi "polta se ja kaikki muuttuu paremmaksi". Itkin kivuista joten sorruin siihen. Sen jälkeen kyllä naurattikin ja olin iloisempi, kuin koskaan. Halusin tätä vielä lisää. Jatkoin seurustelua. Se suhde olikin portti helvettiin. Paras kaverini alkoi seurustella poikaystävän hyvän kaverin kanssa ja tämä toi mukaan vahvemmat aineet; amfetamiinin ja ekstaasin. Sanoin etten halua kokeilla, mutta tämä parhaan kaverin poikaystävä sanoi "ota nappi, elä nuoruutes ja kas: unohdat murhees".

ex.jpg

Essonappi. Kuva: fuggosegek.blog.hu

Ja pääni sisälle tuli ajatus, että ei kai se kerta ketään tapa. No siinä sitten puolitimme esson parhaan kaverini kanssa. Katsoin itseäni peilistä ja silmät olivat mustat kuin yö. Kiljaisin ja olin vähällä pillahtaa itkuun. Mutten halunnut itkeä, olihan sentään kaverini syntymäpäivä. No juhlimme vaikka sisälläni ääni huusi "mitä sä teet?!" Muut menivät nukkumaan. Minä menin ulos tupakalle. Minulla oli aivan hirveä olo. Itkin ja tärisin, olin kalpea ja hengitykseni oli voimakas. Lähdin kävelemään, ajattelin sen auttavan. Ei se auttanut, kävelin tunnin ajan ja kaikki ympärilläni oli mustaa. En oikeestaan muista niitä maisemia, kunnes saavuin läheisen rannan laiturille. Katsoin sitä aukeaa ja auringon nousua. Mulla oli paha olo. Olin pettänyt minun vanhempani ja sisarukset. En siltikään lähtenyt suhteesta. Menin asuntoon takaisin ja heti nenäni eteen lykättiin amfetamiinia. Olin valmiiksi paskana joten en välittänyt ja vedin viivat nenään. Menin kotiin myöhään illalla ja suoraan nukkumaan. Aamulla heräsin todella tokkurassa. Kalpeana ja silmät punaisena. En ollut syönyt pariin päivään ja oli kyllä vähän nälkäkin. En siltikään nähnyt ongelmaa...

Oli tulossa viikonloppu ja oli tarkoitus mennä tän mun parhaan kaverin kanssa mun vaarille. No ajateltiin käydä ensin kaupassa sen aikasen poikaystävän kanssa. No hän sitten jäi pöllimisestä kiinni ja olin raivon partaalla. En vieläkään jättänyt häntä. Vaarilla ollessamme huomasin kurkkuni turvonneen ja minulla oli tulehdusarvot korkealla. Kuumetta oli 40 astetta. Lähdimme päivystykseen ja kurkussani oli molemmin puolin mätäpaiseet. Ne piti leikata, joten suuntana oli seuraavana aamuna sairaala. Leikkauksen jälkeen minulle määrättiin panacodin poretabletit lievittämään kipua. Jes! Taas jotain jolla mennä sekaisin. Vetelin panacodeja 6-7 tablettia jos halusin olla sekasin. Kunnes tuli polttava tunne vatsaan ja itkin kouristelevaa kipua. Oli pakko oksentaa panacodit ulos. Se helpotti, mutta tätä kouristelua jatkui yön yli. Aamulla tajusin, että tabletit ovat loppu ja aloin itkemään ja tärisemään. Olin tällöin poikaystävälläni. Ojensin hänelle 30€ ja sanoin, että tuo pilveä ja pameja. Sain ne ja rauhotuin. No sitten pidimme kaikki kuukauden taukoa aineista.

sf0a01f1.jpg

Amfetamiinia useampi viiva. Kuva: www.tb.no

Oli jo lokakuu ja taas taloon tuotiin pilveä ja amfetamiinia. Olin onnessani. Saan taas pääni sekaisin. Minun piti kuitenkin käydä kotona. Tuli riitaa äidin kanssa ja kävimme toistemme kimppuun. Löin omaa äitiäni. Se muisto kalvaa vieläkin ja tekisin mitä tahansa, että saisin sen pois. Äidin ja minun välini huononivat. No silloin en välittänyt vaan menin takaisin vetämään aineita. Yhtäkkiä tuli marraskuu ja TET (työelämään tutustumis) jakso oli edessä. Olin sen 2 viikkoa isän työpaikalla apukuskina kuljetusfirmassa. Silloin olin toisella paikkakunnalla ja poikaystäväni soitteli joka aamu. Onneksi tein yövuoroa ja nukuin päivät. Poikaystäväni kämppään oli murtauduttu ja se oli viimeinen pisara. En vastannut enää hänelle. Olin vapaan viikonloppuni mummilla, isän äidillä, joka myös asuu eri paikkakunnalla. Kuitenkin samalla kuin isä. Joimme viiniä ja mummi sanoi, että on ylpeä etten ole koskaan tehnyt mitään tyhmää. Se mursi minut ja kerroin huumesekoiluistani. Minulle oli tulossa pikkuveli pian ja tälläisen siskon hän saisi. Mummi hyväksyi asian, mutta näin hänen tuskansa. Hän meni koiran kanssa ulos ja oli poissa yli tunnin. Kun mummi tuli takaisin, hän teki iltapalaa minulle ja papalle ja meni nukkumaan. Yöllä kun menin vessaan, kuulin molempien itkevän. Sitten isä soitti, että äitipuoleni on menossa synnyttämään. Pikkuveljeni syntyi, mutta joutui keskoskaappiin. Pelkäsin niin paljon, että se lahja jota olen odottanut yli 10 vuotta, menehtyisi. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja jättää tämän poikaystäväni. Muutama kuukausi tämän jälkeen otin sosiaaliviranomaisiin yhteyttä ja pyysin apua minun ja äidin väleihin. Nyt olemme edelleen kaikki sossujen kynsissä ja vanhemmat ovat väsyneitä ja luottamus on mennyt. Tekisin mitä vain, että saisin rakkaan perheeni takaisin. Isän, äidin ja muut läheiset. Minulla on sisaruksia ja unelma päästä logistiikalle. Ne pitävät mua pinnalla. Hain apua mielenterveysongelmiini ja elämä näyttää jo valoa. Siltikin välit ovat huonossa kunnossa läheisiin. Ja kohta tuosta ensimmäisestä kokeilusta on vuosi.

Olen silti ollut 4kk ilman mitään ainetta ja ylpeä itsestäni, vaikka läheiset ovat unohtaneet minua kannustaa.

Kirjoittaja halusi pysyä nimettömänä

____________________________________________________________________________________________________

Bloggaajan huomio:

Toivon todella, että kirjoittaja saa elämänsä kuntoon ja alku on ainakin jo lupaava. Vielä olisi pelastettavissa hieno ja arvokas elämä, mitään peruuttamatonta ei ole vielä tapahtunut. Välit on varmasti vielä tovin huonot ja viileät, mutta se kuuluisa - ja paras lääke - kyllä auttaa, eli aika. Ajan kulku voi olla hidasta ja tuskaa, mutta se tekee koko ajan töitä, sellaista näkymätöntä työtä. Toivon myös, että tämä kirjoitus tavottaisi ennenkaikkea kaikki nuoret, myös he joilla ei ole edes mielenkiintoa huumeisiin, mutta eritoten he, joilla sitä mielenkiintoa yms löytyy. Niinkuin kirjoittaja heti alussa kertoo; hän toivoo tämän toimivan varoittavana esimerkkinä. Ja huomioikaan myös tuo huumeiden vetämiseen kulunut aika; paljoa siihen ei tarvita, että elämän saa solmuun.

Pyyntöni kaikille lukijoille on, että tykätkää ja jakakaa tätä kirjoitusta. Se toimii siten parhaiten ennaltaehkäisevänä, etenkin nuorten parissa ja juuri siinä ikäryhmässä se suurin duuni meillä on edessä.

Kiitos kirjoittajalle rohkeasta kirjoituksesta ja muista, mulle voit aina, kellonajasta riippumatta, laittaa viestiä jos ahdistus tms käy liian voimakkaaksi. Mä en sua tuomitse eikä toivottavasti kukaan muukaan. Teit virheen, mutta olet elossa. Olet ottamassa virheestä opiksesi, siitä kertoo mm. tämä halu kirjoittaa kokemuksista julkisesti sekä se, että haluat tällä kirjoituksella auttaa muita. Kiitos!