Olin muutamaa kuukautta vaille täysi-ikäinen kun tapasin nykyisen avopuolisoni. Rakastuin ihmiseen, en narkomaaniin.

Tapasimme sattumalta ystäväni kautta. Alkuun näimme silloin tällöin, aikaa kului mutta tunteet syvenivät. Avopuolisoni on minua paljon vanhempi, hänellä on vahva riippuvuus päihteisiin. Mikä sai nuoren ihastumaan? Hän oli kiltti ja huomioon ottava, kunnioitti aina minua. Hän oli minulle ihminen ihmisenä, ei narkomaani. Alettuamme seurustelemaan vahvin tunne rakkauden jälkeen oli pelko siitä, mitä muut ajattelisivat parisuhteesta, olinhan nuori ja juuri valmistumassa sosiaali ja terveysalalle töihin. Vanhempani tiesivät puolisoni jo ennenkuin he tutustuivat, alku oli hankala. Huumausaineista ei koskaan ole puhuttu ruokapöytä keskusteluina äitini kanssa, enkä koskaan tule puhumaan, koska tiedän miten vaikea asia se on hänelle. Puolisoni on käyttäytynyt aina kunnioittavasti vanhempiani kohtaan, eikä ole koskaan käyttänyt päihteitä niin, että olisi sekaisin vanhempieni nähden. En halunnut menettää kasvojani puolisoni päihteiden käytön takia. Valmistumisen jälkeen työskentelin paljon päihdepuolella. Elämäni oli täynnä päihteitä, päihteidenkäyttäjä kotona sekä töissä jopa ystäväni olivat narkomaaneja. Puolisoni oli tuohon aikaan usein viikonloput poissa kotoa, huoli oli usein öisin kova ja usein yöt menivät valvoessa kotona. Oli rankkoja ajanjaksoja, kun tein samalla vuorotyötä ja yritin huolehtia toisesta. Puolen vuoden jälkeen aloin huomaamaan itsessäni piirteitä joita en halunnut tunnistaa enkä pystynyt niitä itselleni myöntämään. Yritin kontrolloida puolisoni menemisiä, olin samalla mustasukkainen hänestä. Jokaisen viikon perjantai ja lauantai ilta päättyi samalla tavalla, lähdin usein ystävien luota itkien ja raivoissani, kun puoliso valitsikin huumeet eikä minua. Aina ne samat sanat "me vietetään tää ilta ja tehdään miesten juttuja", kyllähän he tekivätkin joka loppujen lopuksi oli hyvä asia huumeista huolimatta. Tunteet olivat aina viikonloppuisin yhtä vuoristorataa. Ystäväni usein yritti tukea minua ja neuvoa olla välittämättä, seurustelihan hän itsekkin päihteitä käyttävän kanssa. Vuosien saatossa opin olla välittämättä jos puolisoni ei lähtenyt mukaan, tiesin sisimässäni, että puolisoni vietti aikaa sellaisten ihmisten kanssa jotka kuitenkin välittivät hänestä. Olin itsekkin aina tervetullut heille ja nykyään olen onnellinen, että hän vietti sen ajan kyseisien ystävien luona, olisihan hän voinut viettää aikaa paljon huonomissakin paikoissa ja piireissä. Sain kyseisistä henkilöistä itselleni tärkeitä ystäviä joista toisen olen valitettavasti jo joutunut saattamaan viimeiselle matkalle. Olemme puolisoni kanssa kasvaneet jo hieman erilleen. Olen alkanut miettimään mitä haluan elämältä. Haluaisin matkustella ja nauttia elämästäni ja ehkä tulevaisuudessa saada lapsia, mutta päihteiden käyttö hallitsee ja estää tämän nykyisen puolisoni kanssa. Yritän ajattella järjellä, mutta rakkaus saa ihmisen toimimaan eritavalla.

Usein ajatellaan että nuoret naiset haluavat "pahan pojan". En koskaan ajatellut asiaa näin, jälkikäteen ajatellen jos saisin yhdenkin nuoren ymmärtämään, että pahan pojan maine ei tee miehestä haluamisen arvoista. En koskaan puhunut ylpeänä ystävilleni jotka eivät käytä, että puolisoni käyttää huumeita ja on ns. "Paha poika". Olen aina sanonut puolisolleni, että jos hän myy tai antaa huumeita jollekkin niin hän myy kuolemaa. Vain muutamalle ystävälle olen kertonut ja he ovat yrittäneet ymmärtää ratkaisuani, vaikka usein he myös kysyvät minulta onko tämä elämä sellainen mitä haluan elää.

Usein viikonloppuja vietettiin yhdessä ja kaikki käyttivät päihteitä paitsi minä. Usein minulta tultiin kysymään miten jaksan olla heidän kanssaan. Ystävät olivat minulle ystäviä huumeista huolimatta. Ystävät olivat normaaleja työssä käyviä ihmisiä joilla oli punainen talo, peruna maa, farmari auto ja lapsi. Huumeiden käyttäminen oli vain viihdekäyttöä ja tapa pitää olo normaalina. Ystävät eivät koskaan tarjonneet minulle, eikä minua sotkettu huume maailmaan, jos minuun yritettiin kohdistaa jotain negatiivista niin asiasta tehtiin välittömästi loppu. Koin oloni turvalliseksi ja tiesin että ystävät arvostavat ja välittävät minusta tälläisenä kuin olen.Käyttö oli lähes huomaamatonta, vain pienet pupillit tai myöhään valvominen paljastivat todellisuuden. Vuosien saatossa viihde käyttö ja olon korjaaminen muuttui i.v. (Suonensisäinen käyttö) käytöksi. Päivittäinen annos oli saatava keinolla millä hyvänsä. Koin että ystävät muuttuivat siinä samalla. Kuvioihin astui valehtelu ja salailu. Päätin etten hylkää ystäviäni jos he ovat minulle samanlaisia kuin olivat aikaisemmin olleet ja olivathan he. Olin tehnyt selväksi, että olen valmis auttamaan vaikka keskellä yötä jos avun tarve on kuiville pääsemisessä, mutta huumausaineita en rahoita enkä tee asioita niiden eteen. Koskaan en saanut soittoa yöllä. Vuosien kuluessa menetin useamman läheisin huumeille, on ollut erittäin raskasta saattaa heidät viimeiselle matkalle. Huumemaailma on armoton.

264634.jpg

Kuvituskuva www.alghad.com

Puolisoni käyttää paljon lääkkeitä väärin, kovemmat huumausaineet ovat jo mennyttä elämää. Ennen pitkää huumausaineet pilasivat terveyden ja alkoi ilmestymään erilaisia oireita, voimakkaita kouristus kohtauksia ja tajunnan menettämistä. Tämä hieman avasi silmiä ja säikäytti häntä, eihän kukaan halua pelätä omaa kuolemaa. Puolisoni on käyttänyt vajaan 15 vuoden aikana paljon kovia huumeita, erilaisia lääkkeitä sekä alkoholia. Hän ei ole koskaan käyttänyt i.v:sti. Olen nähnyt lukuisia kertoja, kun pöydällä on valkoiset viivat tai kuinka ruisku on ollut täynnä kirkasta nestettä ja kuinka kevyt ja rento olo niistä tulee. Usein koin myös pelkoa ja ahdistusta poliisista. Entä jos tulisi kotietsintä tai joutuisin kuulusteluihin, enhän halunnut olla vasikka (vasikka=kertoa asioita poliisille). Pelkäsin, että poliisit voisivat saada minut romahtamaan ja kertomaan jotain sellaista joka saattaisi aiheuttaa ystävilleni ongelmia. Vuosien myötä olen pelkoni on hieman vähentynyt, sillä enhän tiedä mitään asioista, en sitä mistä tai keneltä aineet tulevat, tiedän vain mitä aine on ja kuka sitä käyttää sekä sen, miten huumeet muuttavat ihmistä... Enkä haluakkaan tietää asioista enempää, koska alamaailmassa vain raha ratkaisee ja kaikki muu on merkityksentö.

Usein työni puolesta mietin hoitajia jotka eivät mielestäni kohtaa päihteidenkäyttäjää ihminen ihmiselle. En koskaan voisi laittaa päihteidenkäyttäjää eriarvoiseen asemaan ja katsoa sitten itseäni työpäivän jälkeen peilistä todeten, että olen hyvä hoitaja. Usein narkomaanit mielletään likaisiksi i.v. käyttäjäksi jotka asuvat pimeissä likaisissa huumeluolissa. Luulo on väärä! On paljon myös ihmisiä jotka eivät käytä huumeita i.v:sti, käyttö voi tapahtua myös polttamalla tai nuuskaamalla. Tulevaisuudessa toivoisin asenteiden muuttuvan, voisin melkein vannoa ettei kukaan syntyessään päätä, että haluan olla aikuisena narkomaani. On paljon perheitä joissa käytetään huumeita muiden tietämättä. Kuka vain kadulla vastaantuleva voi olla päihteiden väärin käyttäjä tai on myös mahdollista, että sinustakin voi jonakin päivänä tulla päihteidenkäyttäjä.

Ristiriitaista omalla kohdallani, eikö? Viimeisin kysymykseni onkin tällä hetkellä jonka kanssa kamppailen, jäädä vai lähteä? Huumemaailma on armoton, eikä missään nimessä sen arvoinen, että siihen kelkkaan kannattaisi lähteä kokeilemaan onneaan. Todellisuus kun on kaikkea muuta kuin neonvaloja ja juhlia. Jokainen joka tämän lukee, ainut pyyntöni on, että unohda omat asenteesi ja kohtaa päihteidenkäyttäjä ihminen ihmiselle, jokainen meistä on yhtä arvokas.

Jokaisen narkomaanin sisällä asuu haavoittuvainen ihminen.

Kirjoittaja halusi pysyä nimettömänä