Voitettuamme kahden hengen matkan Pietariin MM-kisoihin sisältäen otteluliput kolmeen Suomen matsiin, pikaviisumit, junamatkat, hotellissa yöpymisen (5 yötä) aamiaisineen ja matkat hotellilta peleihin ja takaisin, ei ainakaan avovaimoni aavistanut mitään, mitä muuta oli vielä luvassa. Silleen extrana, bonuksena. Siitä lopussa. Pohjustan ensin mahdollisimman kattavasti.

Voitto ensinnäkin irtosi vastaveto.comin (linkki heidän sivuilleen, kyseessä on vedonlyöntiin perustuva sivu joten siitä kiinnostuneiden kannattaa ainakin vilkaista, tipsejä irtoaa) järjestämän pikakisan tuloksena. Matkan kustantajana toimi taas vastavedon kanssa jotakin yhteistyötä tekevä rizk niminen kasino. No siinä pikakisassa piti perustella miksi juuri minä ansaitsisin tuon. Aikaa oli muutama tunti, kun tein ns hakemuksen. Se oli keskiviikko ilta (04.05.2016) ja kello jotain 18 ja risat. Tieto voitosta tuli kello 22 jälkeen, sekä henkilökohtaisesti jotta heidän sivujen ja somen kautta. Olin kyllä niin äimänä, ettei mitään järkeä. Meillä oli siinä vaiheessa valmiina ainoastaan voimassaolevat passit. Heti seuraavana päivänä oli sopivasti helatorstai, joten mikään asia ei liikahtanut juurikaan eteenpäin. Tuli kiire. Matkaanhan piti lähteä jo reilun viikon päästä perjantaina (13.05). No koitti perjantai (06.05) ja me mentiin Joensuuhun säätämään kaikki mahdolliset asiat, kuten tuoreet passikuvat ja haettiin todistus matkavakuutuksista (ne hoidettiin kuntoon to) sekä viisumihakemukset passeineen samaan pikapostilla lähtevään kirjekuoreen. Viisumihakemukset tehtiin myös torstaina. No siinä oli viikonloppu ja maanantaina oli taas Venäjän voitonjuhlapäivä, eli pyhäpäivä. Hieman oli sellainen olo, että ehtiiköhän viisumit valmiiksi perjantaiksi. No ne ehti. Mutta oli tässä muutakin hoidettavana, että koko matka edes olisi ylipäätään mahdollinen. Minne vauva? Ai niin ja kissat! Mitäs niille?

Meillä oli ihan ensimmäisenä mielessä Kuopion suunnalla asuva vauvan kummitäti, mutta hänen työkuviot oli hieman auki vielä tuolloin. Joten, koska oli kiire, piti saada joku varmistus, että minne tyttö. Laitettiin facebookiin ilmoitus asiasta. Lopulta siinä saatiin sitten jo sovittua, että vauva menee mun serkulle ja hänen työpäivinä (muutama olisi ollut) tyttöä olisi hoitanut avopuolison tuttu. No koitti se lähtöviikko ja olisiko ollut tiistai tai keskiviikko, kun selvisi, että kummitäti voisi mielellään ottaa vauvan hoiviinsa siksi aikaa, kun ollaan kisamatkalla. Tultiin siinä sitten siihen tulokseen, että A) vauva olisi koko tuon viikon yhdessä paikassa jo entuudestaan tutun ihmisen luona, B) ajomatka lyhenisi 160km/suunta (2h ajoajassa sekä rahallisesti varmaan se 50€ säästöä) ja B:hen viitaten C) päästäisiin suoraan kohti Helsinkiä ilman tuota 160km lenkkiä käytännössä ihan eri suuntaan. Hoidettiin ehkä asia siinä mielessä huonosti, että olisi pitänyt siinä fb-päivityksessä mainita, että ehdollinen paikka olisi jo, että jos se ei onnistu, niin sitten tarvittaisiin joku toinen paikka. Tämä jäi mainitsematta ja siitä pyydän serkultani ja avopuolison tutulta anteeksi, kun ehditte jo valmistautua tähän jo sovittuun juttuun ja sitten se menikin toisin. Hätäpäissään ei aina asiat kulje kuten jälkeenpäin mietittynä olisi pitänyt kulkea. Niin ja ne kissat, niille saatiin järjestettyä hoitajat siksi aikaa jotka kävi ruokkimassa heitä, niin sekin saatiin pulkkaan.

No me päästiin matkaan torstaina (12.05) ja illalla oltiin setäni luona Etelä-Suomessa. Yövyttiin siellä pitkästä aikaa ja hän sitten perjantai-aamuna heitti meidät Helsingin päärauta-asemalle siinä klo 10 jälkeen. Siellä oli yhteyshenkilö vastassa ja häneltä saatiin passit ja viisumit ja otteluliput hanskaan. Matka voi alkaa.

Tässä tulee se mitä muuta

Sen sijaan, että tässä nyt enempää tästä avaisin (kelasin tehdä kuvapostauksen erikseen ja siinä sitten kuvien yhteydessä voin kertoa sitä ja tätä jne) mitä reissulla tapahtui, mennään itseasiaan.

Oli sunnuntai-aamu. Oltiin edellisenä yönä Pietarin ydinkeskustassa melko myöhään ja muistin erään asian mitä olin ryhmämme eräille ihmisille sanonut baarissa. Se vähän lipsahti, tosin sitä olin miettinyt viime syksystä saakka, joten kyseessä ei mikään päähänpisto. Ja hyvä, että sanoin, sillä se meni sitten sunnuntaina lähes niinkuin piti.

Ahdistus oli ensimmäinen tunne mikä oli, kun heräsin. Muisti pelasi erittäin kirkkaasti. Nyt se tapahtuu. Asia, jota olin funtsinut, että miten ja milloin lähes vuoden verran. Vauvan syntymästä saakka. Miksikö ahdisti? No siksi, että se mitä suunniteltiin porukalla siitä avopuolisoni selän takana, tapahtuisi ehkä kahden miljoonan ihmisen silmien edessä. Se pistää ahdistamaan. Asia siis itsessään ei, mutta se paikka jne, niin kyllä. Nyt tässä vaiheessa varmaan suurin osa jo aavistelee mitä tuleman pitää, eiks niin? :)

Me suunniteltiin sitä, että minä kosisin avopuolisoani ottelussa Suomi - Slovakia jollain pelikatkolla siten, että se näkyisi siellä screenillä ja mitä luultavammin näin ollen myös telkkarissa. Ja eihän sitäkään matsia katsonut kuin puoli Suomea. Plus kansainvälinen väki, iso olisi luku.

No se meni hieman mönkään, koska asia tuli liian nopeasti näille ketkä ohjaa kansainvälistä kuvaa sekä grafiikan teko ei niin vain onnistu siinä heti. Tarkoituksena oli, että screenille kuvattaisiin meitä ja siinä lukisi "Marry me?". Ja olihan siinä se deejiinkin musavalinnan ajoitus siihen hetkeen säätämättä, niin se meni sitten "vain" Kiss Me kameraan eli kisscamiin. Oltiin siinä myös lauantaina päiväottelun aikana (Suomi - Ranska matsi) ja heti perään sunnuntaina Slovakia ottelussa. Ilmeisesti se sunnuntain pussailu oli näkynyt telkkarissa (maksukanavalla?), mutta siinä ahtaassa tilassa siellä katsomossa oli täysin mahdotonta valua ns. toisen polven varaan. Eikä mulla ollut mitään lappua tms missä olisi lukenut mitään kosintaan liittyvää. Joten se meni miten meni. Avopuolisoni mukaan olin jotenkin hermotunut kokoajan ja jotenkin outo, näin se kysyi multa. Se aavisteli. Jätkät laitteli tekstaria kameramiehen luolta, että katso tänne, niin kameramies löytää minut ja avopuoliso vieressä kysyy, että mitä täällä tapahtuu, miksi noi vilkuttelee tuolla ja mitä ne säätää. Jotakin siinä selittelin ja koitin olla normaali. En ollut. Normaali. En ole koskaan normaali. Toisaalta, kuka on siinä asemassa, että voi määritellä mikä on normaalia ja mikä ei :)

No peli päättyi Suomen hienoon voittoon ja mentiin sitten hotellille siinä 23 jälkeen. En kestänyt enää paineita. En voinut odottaa tiistain Kanada matsiin, koska liian kova tuska ja paine. Selittelin siinä sitten jotakin ja avopuolisoni arvuutteli siinä ja sanoi, että "hän luuli jo, että nyt se perkele kosii, kun siinä sääditte jotakin epäilyttävästi" "itse asiassa, et ole kovinkaan hakoteillä..." sanoin. Laitoin kännykästä varman valinnan soimaan (Nopsajalan Lupaan olla), hermostuneena mussutin sipsejä siinä, nousin tuolilta naiseni eteen, menin toisen polven varaan ja hän siinä juustoa syödessään kuuli sanat "tuletko vaimokseni?" (Kyllä, mulla oli sipsejä suussa ja hänellä juustosiivuja :D). Ilme oli häkeltynyt ja hetken kuluttua, aika nopeestikin sieltä tuli "KYLLÄ!! Kyllä tulen!". Se ilta lipsahti pitkäksi.

Meillä on sitten häät tulevana syksynä.

will_you_marry_me_bended_knee_man_woman_51b00dbcc0eafe6db487c21fd3ed8a54.jpg

Ps. Kiitokset yms shootoutit tulee seuraavassa postauksessa jonka teen mahdollisimman pian, mutta sanotaan tähän yleisesti ottaen kiitokset kaikille ketkä olitte tavalla tai toisella mukana tämän kisamatkan aikana ja ennenkaikkea sen onnistumisessa ja, että ylipäätään se oli mahdollista. Teitä on paljon ja tulen muistamaan tämän reissun loppuelämäni ajan! Ja tässä pientä maistiaista siitä, millainen matka oli noin muuten. Jos matka alkaa tälleen, niin voiko se mennä mitenkään pieleen? Apulanta - Livekeikka Allegro junassa olkaas hyvät, menee Youtubeen.