Osa 1 tuli jo aikojan sitten ja sen voi lukea tästä: Piriä liian paljon, liian kauan - Pipefest 2004 ja total flip out (kirjoitettu 28.06.2015)

Ennenkuin alan kirjoittamaan toista osaa, niin heitän kysymyksen itselleni; mitkä kaksi asiaa yhdistää näitä kahta, viiden vuoden välillä tapahtunutta juttua? 1. Amfeta-vitun-miini ja 2. raha kaman hankintaan tuli omasta, normaalista elämästä poikkeavalla tavalla.

Aloitetaan. Oli syksy 2009 ja valvottiin kaverin kanssa piripäissämme asunnolla Hakunilassa. Kello lyö jo päälle 4 aamuyöstä, piri juoksee verisuonten kanssa kilpaa ja sitten, BOOM! Rahaa! Vitusti rahaa!

HPIM0825.jpg

Kuvanlaatu on todella surkea, johtuen silloisesta kamerasta, pirin päässä paukuttamisesta ja ties mistä.

Pelasin Pafilla Jokeri Pokeria, en muista panosta, mutta joko sieltä tuli 300€ tai 500€ kertarysäyksellä, koska sain, niinkuin kuvasta voi jopa hahmottaa, viisi seiskaa. No huudettiin muuten tuona kellonlyömällä kuin mitkäkin lottovoittajat, toivottavasti naapurit ei heränneet. Tuo oli kuvan tietojen mukaan ollut torstai aamuyö (10.09.2009) ja muistan kuinka tuli vaahdottua, että "vittu nyt tuli rahaa, nyt saadaan piriä vitusti!" Mutta tuo voittosumma koituikin kohtalokkaaksi. Toisaalta, se sai minut taas jälleen kerran ajattelemaan, että piriä vähemmän, elämä parempaa.

Me lähdettiin kaverin kanssa tuon jytkyn jälkeen bussilla kohti Helsinkiä, en nyt enää muista edes mikä kaupunginosa se kohde oli, mutta siellä oli vanhanliiton kaveri jonkun hänen kaverinsa ja jonkun toisen kanssa ja me mentiin sinne. Hankittiin piriä ja vedettiin sitä. Piri tuskin oli kovinkaan laadukasta, mutta kyllä sillä ne perus pöhinät irtosi ja elämä oli niin ihanaa, ai että! Aamu kääntyi päiväksi ja siitä iltapäiväksi. Kama oli tässä vaiheessa jo loppunut ja valvottuja öitä taisi olla mittarissa pari yötä. Ei mitään safkaa, ehkä jotain pientä, mutta nestettä toki muisti juoda. Lähinnä kaljaa jos en väärin muista. Ja vettä. Ja kahvia.

Me vaan sekoiltiin siellä kaverin asunnolla ja fiilisteltiin musaa ja muuta. Ja piri laski samalla ja laskut tuli himaan. Tuota ennen sentään oltiin selvitty lähistöllä tai jossain siinä, jollekin koriskentälle vääntämään jotain manhattania (se peli). Oli syksyinen, aurinkoinen ilta eikä siinä silleen ehtinyt vaipua mihinkään paska tiloihin, vielä. Mutta sitten.

Virhe

Kaveri oli siinä koriskentän lähistöllä käynyt jonkun tuttunsa/kaverinsa luona kysymässä josko tämä meidän viiden hengen jengi voisi sinne tulla. Jonkin asteisen neuvottelujen jälkeen se sitten onnistui ja mentiin sinne. Mulle tämä mesta oli täysin tuntematon ja ihmiset siellä oli mulle tuntemattomia. Mulla oli vaan se tiedossa, että siellä olisi piriä ja sitähän tuossa kohtaa pitikin saada, koska alkoi höyry laskemaan. Siksipä sitä innoissaan sinne vissiin piti vääntäytyä. Pelit seis ja sinne. Ja siitähän ne murheet mulla alkoi.

Jostain hemmetin käsittämättömästä syystä mä poltin kukkaa bongista, vaikka olin piriä vetänyt ja valvonut pari yötä. Mulle ei ole koskaan, siis koskaan sopinut pilvi silloin, kun oon piripäissäni. Jotenkin aina oon mennyt siitä tiloihin, eikä mihinkään hyviin sellaisiin. No se bongi siinä kierti ja kaippa sitä ei ilennyt tms kieltäytyä siitä ja tuli tujakat hatsit otettua. Joko tuota ennen tai tuon jälkeen siinä kierti myös "lautanen" runsaiden viivojen kera. No ne nokkaan ja jotenkin mä sekosin sitten ihan täysin.

paranoia.jpg

Kuva: wemeantwell.com

Siellä oli kämppä täynnä mulle täysin vieraita ihmisiä ja sitä jengiä lappasi milloin mistäkin ovesta sisään ja ulos ja sitten flippasin ihan täysin. Menin vitummoisiin pelkotiloihin. Aloin "kuulemaan" kuinka kaikki suunnitteli avoimesti mun tappamista, perse raiskaamista, kidutusta ja ties mitä. Kuulin nämä puheet vaikka jälkeenpäin mietittynä tuskin ovat mitään sellaista edes puhuneet. Mutta se ongelma oli siinä, että minä kuulin. Äänet kuului helvetin selvästi ja todellisesti mun korvaan ja mä vaan hikoilin, pelkäsin ihan vitusti ja vaivuin omaan nurkkaan missä en uskaltanut kuin nippa nappa hengittää. Mitään en puhunut, koska en osannut enkä uskaltanut. En uskaltanut hievahtaakaan, en uskaltanut yksinkertaisesti tehdä yhtikäs mitään. Voi vittu mä pelkäsin ja lujaa kautta paljon. Mulla soi liiankin sopivasti vielä puhelin, kun kaveri soitteli ja mä vastasin. Mä en tajunnut siitä puhelusta mitään, kuulin oman puheen kaikuna päässä, siis silleen, että ihan kuin olisin puhunut itseni kanssa puhelimessa. Oli todella skitso tilanne ja siksipä tyrkkäsin sen puhelimen kaverille, kun en itse kyennyt puhumaan tai kuuntelemaan sen asiaa. Olin ihan helvetin sekiksissä ja tuntui, että tähänkö sitä vittu kuoli nyt. En mä selviä tästä! Itkukaan ei ollut enää loppuvaiheessa kaukana, mä olin yltäpäältä hiessä, sydän hakkasi melkein rintalastasta läpi ja olin varma, että en elossa täältä selviä ulos. Se on aika pelottava olotila, kun "tietää" kuolevansa. Kyllä mua varmasti psyykattiinkin siinä, ehkä tiedostamatta ja vahingossa, ehkä tietoisesti. Se tuskin selviää koskaan, mutta eipä sillä enää mitään väliä ole.

Yksi tunti tuntui kahdeksalta tunnilta

Sitten tuli ensimmäinen helpottava tekijä, kun kaveri alkoi puhumaan, että voisi lähteä himaan. "JES!!" oli pään sisäinen huutoni, mutta edelleenkään en kyllä uskaltanut liikkua. Kaveri kysyi "tuuksä?!" ja sitten helvetillisessä paineessa uskalsin liikahtaa, nousta ylös ja alkaa hiipiä kohti eteisessä olleita kenkiäni. Vilkaisin samalla kelloa, oltiin oltu siellä noin tunti. Yksi tunti. Ja se tuntui siltä, että olisin ollut ainakin ja vähintään 8 tuntia liikkumatta, puhumatta, lähes hengittämättä, itkun partaalla ja kuolemanpeloissani. Se tuntui kahdeksalta tunnilta ja oltiinkin oltu yksi tunti. Huh huh... Jos joskus on puhuttu, että aika matelee ja minuutti tuntuu tunnilta, niin juuri tuolloin se minuutti tuntui todellakin tunnilta. Mä en tiedä miten se ajantaju meni niin hämäräksi ja sekavaksi. Varmaan siksi, kun se aika pysähtyi mun kohdalla täysin ja muutenkin koko maailma muuttui ihan hemmetin hämäräksi ja niin sekavaksi kuin olla ja voi.

paranoia_1.jpg

Kuva: www.timart.info

Kukaan ei voi, luonnollisestikaan, tietää koskaan miten vitun paskana olin tuolloin. Se oli henkimaailmojen taistelua jossa taisteltiin mielen kanssa elämästä ja kuolemasta. Selvisin, mutta suljin suuni enkä asiasta näin tarkasti ole koskaan puhunut kenenkään kanssa. Paitsi yksi päivä avopuolison kanssa. En puhunut kaverini kanssa joka oli paikalla tai sen toisen kaverini kanssa joka myös oli paikalla. Parhaalle kaverille puhui seuraavana päivänä tuosta pintapuolisesti sanoen suurinpiirtein vain, että "sekosin taas yhtä pahasti kuin pipefesteillä 2004" johon kaveri "vittu Sami tajua jo! Sulle ei valvominen käy ei yhtään! Heitä se piri nyt jo vittuun!". Tuon nimenomaisen piritykityksen jälkeen pidin siitä kiinni, että yksi vuorokausi valvomista eikä yhtään enempään. Pään kun ei kestä, ei mitenkään. Kai sitä oli aika pehmeää tavaraa jo tuolloin, tuossahan oli vasta reilu vuosi käyttöä takana (retkahdus tapahtui keväällä 2008), niin siitäkin voi jokainen huomata, ettei siihen itsensä paskaksi laittamiseen tarvita aikaa paljoakaan. Kuukausi riittää jos käyttää paljon. Vuodessa saa itsensä suljetun osaston kuntoon.

Mä mietin myös pitkään, että oliko se viiva piriä edes? En mä siitä piristynyt enkä valvonut sen ansiosta, mutta nyt kun aikaa kulunut, niin jospa se kannabis siinä sotki laskujen ollessa päällä, niin mun pään ihan vitun pahasti. Ja luultavasti näin olikin. Mulle ei vaan koskaan se käynyt, että polttelisin hatseja ja vetäisin piriä, varsinkaan jos laskut oli päällä. Siihen auttoi ainoastaan bentsot joilla sain vainikset veke. Ja saattoi se subukin auttaa, mutta ei missään nimessä pilvi.

Ja vaikka nyt on aprillipäivä, niin tämä on valitettavan totta. Helvetin todelliselta se ainakin silloin syksyllä 2009 tuntui.