(Lisäys löytyy tekstin about puolivälistä edit tagien välistä)

Syyllistäminen. Sinä olet syyllinen, sinussa on vikaa, kaikki on sinun syytäsi. Kaikki. "Aina oli joku kolmas(pyörä) siinä..." Näin sanoit eilen mulle puhelimessa, kun kerroit kuinka olitte isäpuoleni kanssa alkaneet seurustelemaan ja minä olin se kolmas siinä jaloissa. Voitko vielä yhtään kipeämminen sanoa sitä mulle? Mähän olin ja olen vain sun lapsesi, esikoinen ja sinä kerrot minulle, että minä olin joku vitun kolmas siinä, kun te aloitte seurustelemaan? Minun vikaa oli silloin teininä asuessani teillä, niin kaikki. Mä en tehnyt mitään, jätin koulun sen takia, että pelasin rahani. En käyttänyt koiraa ulkona, en tyhjentänyt astianpesukonetta, söin teidän ruoat ja olin vain kiukkuinen vittupää. Loisin teille, en siis kotonani, vaan sinun luona. Kapinoin ja huusin. Vittuilin. Ja jos jotain menin tekemään, niin aina oli vastaanotto siihen "katos, onhan se sentään saanut astianpesukoneen tyhjennettyä" - Silleen tosi ivallisella äänensävyllä. Jostain syystä ei kauheasti huvittanut mitään tehdä, kun vastaanotto oli aina tuota luokkaa. Teidän seksielämänne ei luistanut, koska olin koko ajan kotona. Voitteko kelata, kaikki nämä äitini suusta. Jostain kumman syystä asuin teillä, en siis kotona, nelisen vuotta kunnes pistit minut pihalle, yötä vasten. Soitin isälleni, että voinko tulla, kun ei ole muutakaan paikkaa. Isä sanoi, että tottakai, aina voit tulla. Ja sinnehän minä menin. Tankkasin pikkumazdan kahdella kympillä, sillä pääsi Joensuusta justiinsa Nurmekseen. Enempää ei ollut rahaa. Takapenkki oli täynnä mun cd-levyjä, elokuvia, 21" kuvaputkitöllö, vaatteet ja muuta rojua. Viskasin avaimet sua kohti ja huusin ,että en ikinä enää ole sinun kanssasi tekemisissä. Lähdin noin yhdeksän aikaan illalla ajamaan kohti Nurmesta, isä sanoi, että kaikessa rauhassa, he odottavat mua takaisin, kotiin. Se oli mun koti aina, mutsi, sun luona asuessani en kokenut ikinä olevani kotona. Sä ryyppäsit pitkiäkin aikoja putkeen ja mä koitin käydä koulua. En jaksanut, kun koulussa funtsin 6h, että takaisin mennessäni onkohan äiti enää elossa. Sulla kun oli taipumuksia "hieman" yrittää itsemurhaa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun sut on pilkitty järvestä pois tai soitettu ambulanssi, kun koitit vaatimattomasti neljän aikaan yöllä polttaa itsesi elävältä mun silmien edessä. Takin nurkka jo kyti ja sytkäriä räpäläsit, että tuikkaat itsesi tuleen. Mä menin siitä kello 08:00 kouluun... Voitte arvata, että meni se päivä koulussa "hieman" sumussa ja miettiessä, että mikä äidin tilanne on. Näiden juttujen takia mä en enää jaksanut koulua enkä oikeastaan elämääkään. Teillä oli maanpäällinen helvetti päällä jonka keskiössä asuin, koitin käydä koulua ja saada ammatin. En siinä onnistunut, liikaa paineita liian nuorelle miehen alulle. Kun menin Nurmekseen miettimään seuraavaa siirtoa, isä soitti sulle ja sanoi "Sä menit pilaamaan Samin elämän!" Jälkeenpäin vasta olen tajunnut, että isä oli harvinaisen oikeassa tuolloin. Mä kun kerroin kaiken isälle mitä siinä vaiheessa oli teillä sattunut. Velipojillekin kerroin aina silloin tällöin, mutta ei siitä helvetistä ja siitä miltä se minusta tuntui, niin ole kenelläkään oikeasti mitään käryä.

Kaikki oli mun vikaa. Tuokin, että sä koitit tappaa itsesi vähän väliä, johtui minusta. Koska olen liikaa kotona, en tee mitään, elän vain teidän siivillä jne. Sä esim. kaikessa sivussa kusetit mun soskun rahat itsellesi lähes vuoden ajan. Myöhemmin perustelit sitä sillä, että ne menin minun elättämiseen. Kummasti olit kännissä koko tuon vuoden siinä sivussa. Mä sain silloin 17v rahaa vain isältäni, jonkun 50€ kk ja sillä piti pärjätä. Mulle joku kertoi, että mä saisin toimeentulotukea soskusta, toiset taas sanoi, ettei alaikäinen saa. No olisinhan mä saanut, mutta mutsi ovelasti kusetti ne itselleen väittäen, etten mä saa soskusta rahaa. Hän hakikin niitä kaikessa hiljaisuudessa minulta salaa itselleen, ja ryyppäsi. Ikinä et minulle rahaa antanut. Ja sitten, kun mä hoksasin, että mä saisinkin, niin siitähän se meteli syntyi. Ne kun kuulemma olisi sulle kuulunut eikä mulle. Kaikki. Kysynpähän vain, että millä logiikalla kaikki olisi sulle kuulunut? Siitä syntyi sota, koska menin hakemaan omia, minulle kuuluvia rahoja itselleni. Ja sitten, kun olin esim 3kk Nurmeksessa, poissa mutsin jaloista, niin tullesani takaisin, niin sekään ei ollut oikea teko. Siitäkin keksit huutaa mulle ja sen sä osasit, huutaa mulle. Etenkin keväisin se totaalinen sekoaminen aina alkoi ja minä jossain vaiheessa siihen kyllästyin ja lähdin Nurmekseen muutamaksi kuukaudeksi joka kevät, koska siellä missä asuin, eli äitini luona, siellä ei voinut olla.

200908alchlcmmpesnl.jpg

Kuva: www.dryblog.com

Oletko, mutsi, koskaan miettinyt, että olisiko sinun valinnoilla, toiminnalla, syyllistämisellä ja huutamisella sekä haukkumisellasi, jatkuvalla ryyppäämisellä ja mun itsetunnon romuttamisella ollut jotain tekemistä sen kanssa, että en jaksanut koulua ja aloin käyttää huumeita? Voisiko tuolle olla joku yhteys? Itse olen hommani sössinyt aikoinaan ja olen vastuussa ja ennenkaikkea otan vastuun kaikesta, mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä. Mutta voisiko olla sinun toiminnalla jotain tekemistä minun jutuissa? Oletko koskaan miettinyt, että onko minuun 8 vuotiaana vaikuttanut se, että annoit leipäveitsen käteeni ja sanoit, että tapa minut, polvistuen eteeni? Tai sillä, kun olin noin 10v, kun sä hakkasit remmillä mua niin lujaa, että se huuto oli kuulunut naapuriin harvapuisen metsän läpi? Tai sillä, kun isä pisti sut viimeistä kertaa pihalle ja sä hakkasit katuharjalla ikkunaan ja huusit silmät päästäsi? Tai sillä, kun tultiin Joensuuhun, sä olit vastassa meitä silmät mustana ja käsi paketissa? Tai sillä, kun se kusipääpaskaläjä hakkasi sua meidän lasten silmien edessä ja heitti puolivuotiaan vauvan sun syliin "samanlainen huora olet kuin äitisi"? Tai sillä, kun sä lähdit meidän lapsien kanssa kauppaan Jussinbussilla. Itse olin silloin ala-asteella. No käytiin kyllä kaupassa, mutta käytiin kyllä juottolassakin. Sä tarjosit meille jotkut kokikset ja vähän pokerirahaa ja itse vedit pään täyteen? Ja sama toistui ainakin kerran Joensuussa, silloinkin me lapset oltiin illalla sillä baarissa sun mukana, kun sä vedit viinaa. Silläkin saattaa olla jotain tekemistä toisen kerran huumeisiin retkahtamisen kanssa, kun jouduin lopettamaan duunit stadissa ja sä haukuit minut pystyyn, että loisin vain ja olen vain keksinyt selkäkipuni, että vitut sulla koskee selkään, kunhan halusin vain lopettaa työt? Voit kysyä mun kämppikseltä tai silloiselta avopuolisoltani, että miten mulla meni siitä seuraavat 2-3kk... Olin kotona enkä uskaltanut mennä edes kauppaan tai en yksinkertaisesti pystynyt. Tunsin itseni jälleen maailman huonoimmaksi ihmiseksi ja itsetuntoni, jonka olin vaivoin saanut pitkän duunin jälkeen takaisin, se oli jälleen romukopassa. Kaikki terapia mitä olin käynyt sitä ennen, kaikki meni hukkaan. Halusin äkkiä subutexia, koska mua syyllistettiin taas eikä uskottu. Sain sen helpotuksen subusta ja sille tielle jäin muutamaksi vuodeksi.

[EDIT]Mä kuuntelin lukuisia kertoja sitä, kuinka paska isä meidän isä on. Tai miten paska ihminen se sun mielestä oli. Varsinkin kännissä et muusta puhunutkaan, tai huutanutkaan, kuin siitä, että isä on täys paska. Se sama ihminen joka kasvatti yksin viisi lasta, kun sä joit itsesi siitä talosta ja meidän elämästä. Se sama ihminen jota parempaa isää ei ole olemassakaan ja sä kehtasit hakkua sitä todella usein voimasanoilla höystettynä mulle päin naamaa. Ja tästä asiasta me tapeltiin monesti, koska en jaksanut kuunnella sitä morkkaamista. Mä en voinut uskoa silmiäni enkä korviani kuinka katkera olit ja kuinka paha ihminen isämme sun mielestä oli. Isän vika se ja se, mutta ethän sä löytänyt itsestäsi mitään vikaa. Mä kuuntelin monesti, että ei vittu, sä vaahtoat mulle mun isästä, siitä samasta joka veti yksin talovelat niskassa viiden lapsen kanssa ja toisinaan työttömänä, niin koko homman mallikkaasti maaliin. Ja sä kehtasit mulle huutaa siitä ja haukkua sitä? Ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun otin ja lähdin Nurmekseen, kun sua ei kestänyt. Ps. isä ei koskaan haukkunut sua meidän lasten kuullen.[/EDIT]

Näitä voisi jatkaa loputtomiin enkä kaikkia muista yhdellä kertaa, mutta tuossa jotain. Ja sitten nykyhetkeen. Silloin, kun Uusi Toivo lehden julkaisu mun elämästä tuli jakoon, sä suutuit mulle kuukaudeksi. Koska susta ei kerrottu muuta kuin pahaa, ikäviä juttuja. Nyt taas, kun Irti Huumeista ry julkaisi mun elämästä jutun Taite lehdessään, sä suutuit taas mulle. Koska sua jälleen mollattiin. Mä vaan kysyn, miten mä voin kertoa mitään hyvää sinusta jos sellaista ei juurikaan ole? Miten mä voin kertoa niistä ajoista jotain positiivista jos kaikki silloin oli verhottu negatiisen energian väliin? Miten tuosta saa kukaan raavittua mitään kivoja juttuja? Totuus sattuu toisinaan ja sinuun ilmeisen lujaa. Ilmeisesti osuin arkaan paikkaan, nyt kun kaikki tietääkin millainen olet ollut mua kohtaan viimeisen 20 vuotta, niin tuliko paniikki? Taisi tulla. Viime kesänä suutuit mulle puoleksi vuodeksi siitä, kun huusin sulle puhelimessa, että "nyt ei ole vittu oikea hetki ruinata rahaa!" - Ajoin silloin autolla ja kallis tabletti (Samsung Tab4) oli juuri hävinnyt (unohtui auton katolle, myöhemmin löytyi paskana) ja tilannetta pukkasi ja sä olit vitosta vailla kaljaan. Soitit mulle, en vastannut, soitit mun avopuolisolle joka ei voinut vastata, koska koitti paikantaa tablettia ja sitten taas puhelu mulle ja silloin mulla meni hermot. Tiesin jo ennen vastaamista, että rahaa se on vailla, kaljaan. Sulle monesti olen sanonut, että lainata voin jos on mistä lainata, mutta viinaan tai kaljaan en lainaa sentin senttiä. Sä uskoit mua aina ehkä kuukauden verran ja sitten jo unohdit minun sanat. Ja ruikutus alkoi. Tuon episodin jälkeen sä pidit välit poikki puoli vuotta. Ja sitten, kun soitit, sanoit, ettei meidän välit varmaan koskaan enää ole samanlaiset. Tuon takia, koska huusin sulle puhelimessa, kun oli itsellä pikkaisen paha tilanne päällä?

Sä siis nyt suutuit jälleen mulle, nyt siitä syystä, että sua olen mollannut lehdessä julkisesti. Sä aina sanot tuota, ettei sinun asioista saisi kellekään kertoa. Eikö se ole hieman kohtuuton pyyntö, koska sulla aika paljon on noita terveysongelmia ja niistä ei saisi sanoa kellekään? Ei tuollaisia asioita pysty itsellään pelkästään pitämään, pakkohan niistä puhua jollekin, yleensä sisaruksilleni ja isälleni. Ja sulla on tosi iso rooli mun elämässä ja olet vaikuttanut paljon mun elämään, pakkohan niistä on puhua, muuten hukun siihen paskaan. Ja eilen jälleen teit sen saman minkä joka kerta ennenkin, aloit etsimään syyllisiä ja syyllistä ja sehän olen minä. Vielä kehtasit pujottaa tekstarin viiden jälkeen jossa luki "Kiitos, sait aikaan semmosen masennuksen ettei millään väliä!" (suora lainaus viestistä). Miten sä kehtaat? Ja miksi minä olen ollut se paskalaari sinulle viimeiset 20 vuotta? Ja jos en minä, niin siskoni ja me kaksi ollaan sulle läheisimpiä sun lapsista ja sä kaadat meidän niskaan kaiken? Voin vaan kuvitella mitä isäpuoli saa kestää... Kuulin myös meidän perhettä läheltä aikoinaan seuranneelta ihmiseltä, että hän oli huolissaan minusta jo silloin, kun olin pikkupoika, että miten mä tulen reagoimaan siihen kaikkeen. Ja kestämään sen sekä käsittelemään sen kaiken. No tulokset on nähtävissä ja luettavissa mun blogista. Ja itseasiassa sä mutsi sanoit samaa, että aikoinaan oli joku lääkäri sanonut, että minä tiedän vielä ongelmia vahempana.

tumblr_mp6hxvx9Li1rvhzjho1_500.jpg

Kuva: carine94.tumblr.com

Sä oot kokenut paljon pahaa ja se selittää montakin asiaa osittain. Se kusipääpaskaläjä hakkasi sua, meidänkin edessä. Veri vaan lensi ja sä pelkäsit sitä. Me lapsetkin pelättiin, ja paljon. Olihan se äijä jo istunut murhasta tai taposta pitkän linnatuomion, kun oli niitanut kylmäksi silloisen vaimonsa. Ja jostain syystä sä olit sen kanssa. Sä hoidit meitä pienenä, kun isä tahkosi rahaa perheelle. Kolme pikkuista lasta ja yksin käytännössä hoidit meitä ja kotia, se oli vaan liikaa. Mä ymmärrän sen, kaikki ymmärtää. Isä sanoi joskus tosi hyvin mulle, että "äitisi vaan väsyi" ja "äitisi alamäki alkoi siitä, kun se menetti teidät lapset" - Äänensävyn ollessa lähinnä surullinen. Totta joka sana. Lapsien menettäminen on kaikista pahinta maailmassa ja sä turvauduit sitten viinapulloon. Olit jo alkoholisoitumassa silloin, kun vielä isän kanssa yhdessä olitte, mutta se kunnon ryyppääminen alkoi siitä hetkestä, kun erositte. Ja sitä on riittänyt nyt jo noin 25 vuotta.

Joten, olepas hyvä. Tää teksti on suoraan sulle. Pistä pipoosi. Ja toivottavasti edes joskus alat miettimään omia tekojasi ja niiden seurauksia ja lopettaa se vitun muiden syyllistäminen ja syyllisten etsiminen. Mä voin kertoa, se on se peilikuvasi aika pitkälti syyllinen sun juttuihisi, jotka on sitten vaikuttanut muihin, eniten sun lapsiin. Mä kyllä otan vastuun omista teoistani, ratkaisuistani ja kaikesta muusta, mutta onko sinusta samaan? Vai vieläkinkö minä olen se kaiken pahan alku ja juuri?

Sinussahan ei omasta mielestäsi ole mitään vikaa...