Tekkeni. Texi. Notkut. Hitaat. Bupre. Ja ties mitä lempinimiä tällä kasipallolla onkaan. Subutex kehitettiin vuonna 1969 kipulääkkeeksi, jota on sittemmin käytetty pääasiallisesti opioidiriippuvaisten korvaus- ja vieroitushoitoon. Ja koska Subutex on Suomessa huumeiden käyttäjien keskuudessa yleisin opioidi, kehiteltiin tämän rinnalle tai vaihtoehdoksi Suboxone. Suboxonessa on naloksinia, jonka kuviteltiin estävän väärinkäytön ja etenkin hihaan heiton. No tosiasiassa tuo ei nyt ihan niin ole mennyt, sillä Suboxonea käytetään ihan yhtälailla väärin kuin Subutexia. Tuo naloksini tuossa ei estä yhtään mitään. Ihmettelin aikoinaan, joskus vuoden 2008-2009 tietämillä, kun mulle puhuttiin tuosta Suboxonesta, että sellainen tullut ja, että se naloksini siinä estäisi kyseisen päihteen väärinkäytön. Vitut estänyt. Ekan viivan sniffauksen jälkeen, kun aine alkoi pärisemään päässä, ihmettelin tosissaan, että mikä tässä nyt muka estää fiilistelyn? No ei mikään, ihan samalla tavalla tuokin pärisi, kun Subutex. Ainoa mikä tuosta Suboxonessa oli erilaista oli se, että suussa/nielussa maistui muistaakseni sitruuna. Kaikki ei tuosta digannut, mutta itsellä ei se ei ainakaan este ollut sen käytölle. Ja ehkä Suboxone ei ollut ihan niin tiukkaa kuin Subutex, mutta kyllä sillä nuokkui ihan samalla tavalla kuin texilläkin. No vähemmän tuli xonea käytettyä, mutta samaa paskaa ne silti on.

Korvaus- ja vieroitushoidossa näitä käytetään eniten, mutta tosiaan tekkeni on Suomen yleisin notkupäihde mitä käytetään. Mulla se oli rakkautta ensi silmäyksestä. Joskus vuoden 2003 aikoihin sitä ekaa kertaa sain ja siitä se lähti. Piri ei enää kiinnostanut muulloin kuin silloin, jos muuta ei ollut. Tosin, kovin usein oli se tilanne, ettei muuta ollut. Siltikin subua aloin käyttämään tosi paljon ja voi veljet miten kipeäksi siitä tuli. Toisin kuin piri, subu ei aiheuttanut pääflippauksia eli ei vajonnut jonnekin pelottavien harhojen maailmaan, vaan tuosta tuli lähinnä armoton ja täysin kysymättä ja pyytämättä vitutus. Armoton vitutus. Vitutti kaikki, ihan kaikki. Vitutti jos joku puhui tai kuului väärä biisi. Vitutti ihan kaikki. Koko elämä vitutti. Ja ne fyysiset hajoamiset... Ne oli pahinta koskaan. Ensimmäisellä kerralla, kun olin kasipallon viikon aikana tuhlannut (silloin meni vielä pieninä kerta-annoksina) ja seuraavana päivänä aineiden loppumisen jälkeen heräsi, luulin, että kuolen. Koski niin paljon joka hemmetin paikkaan. Päähän, kylkiin, mahaan, luihin, käsiin, jalkoihin, ihan joka paikkaan. Ja lujaa. Oli paha olo ja oksetti koko ajan. Pääsinkin kaverin luota himaan kaverin mutsin kyydillä. Aivan noin puoli kilometriä ennen meinasi eka laatta tulla takapenkillä istuessa. Huusin vaan, että nopeasti nyt. Aja aja! Pääsin himaan, äkkiä ovesta sisään ja juoksemalla vessaan ja sitten lentikin kaaressa. Olin muuten tuon jälkeen paskana jonkun aikaan. Tai no, tuo on itseasissa saman vuoden alkusyksystä ja toinen kerta, mutta se ensimmäinen kerta oli aika samanlainen, mutta se kipu ei ollut niin saatanallinen kuin toisella, tai kolmannella kerralla. Ja ekalla kerralla olin jo valmiiksi himassa, ei tarvinnut ehtiä kuin makuuhuoneesta muutaman metrin päähän vessaan. Toisella kerralla piti kestää päälle kymmenen minuuttia. Kolmannella kerralla, joka ajoittui tuon toisen paskana olemisen jälkeen noin kuukauden päähän, olin jo täysin varma, etten tästä selviä. Niin helvetillinen tuska ja kipu se oli. Tuon kolmannen kerran jälkeen piti pitää pieni tauko tekkenistä ja taisin pystyäkin olemaan ilman sitä useamman kuukauden. Tosin tällä väliajalla poltin sitten hatseja ja vedin piriä. Selvinpäin nyt ei voinut olla paria päivää pidempää jos ihan pakko oli.

drugz_2849009b.jpg

Subuviivat. Kohtalaisen isot viivat on kuvassa, mutta tuollaisia sitä tuli itsekin helposti vedettyä loppu aikoina

Antaahan kasipallo huikean, eufoorisen olon jossa lämpö valtaa kehon ja silmät alkaa lumpata. Vaivut valveuneen jossa olet siis unen ja hereillä olon välimaastossa. Näet unia, siistejä sellaisia vaikka olet periaatteessa valveilla. Sitä vaan jää paikalleen ja alkaa fiilistelemään. Monesti se sohvan nurkka tai oma sänky oli ne parhaat mestat missä ottaa kaikki irti fiiliksistä. Se oli sitä nuokkumista, mikä kyllä hävisi olemattomiin loppuvaiheessa, koska käyttöä oli jo niin runsaasti vyöllä, ettei se enää tehnyt muuta kuin normalisoi olon, pienillä eufoorisilla fiboilla höystettynä. Mutta vaikka tämä päihde antaakin huikean hyvän olon, on se pirullinen huume. Ihan niinkuin muutkin kovat kamat. Alkuun homma toimii ja saat ne parhaat mitä kyseinen huume voi antaa, mutta pidemmän käytön jälkeen alkaa se tuska. Se vitutus. Ne fyysiset tuskat ja kivut joita en osaa edes kunnolla kuvailla tässä. Mutta ne on helvetilliset, sen voin taata.

Ja vaikka subu antaakin nuokut ja saat sinut tosi rauhalliseen olotilaan, kyllä subupäissään pystyi toimimaankin. Pystyi ajamaan autoa ja tekemään asioita vaikka väsyttävä päihde onkin. Se ihan riippui siitä millä asenteella ja fiiliksellä olet vetoja tekemässä. Jos haluat olla rauhassa pää nuokuksissa ja fiilistellä hyvää musaa tm, niin se onnistuu. Jos haluat toimia, hoitaa asioita ja tehdä sitä ja tätä, se onnistuu. Paljon oli asenteesta kiinni, mutta kyllähän se hurjalta kieltämättä kuulostaa, että ratin takana olisi ihminen joka saattaa vajota ihan yks kaks untenmaille. Tuon takia en itse ajellut kuin lyhyviä ajoja tms, mutta en pitkän matkan ajoja juurikaan tehnyt. Ehkä jonkun siellä täällä, mutta silloinkin yleensä oli joku toinen kortillinen paikkaamassa jos kuskia alkoi unettaa liikaa. Hullun hommaahan se on ollut, sitä ei käy kieltäminen enkä mitenkään ylpeä ole tuosta, vaan lähinnä häpeissäni. Mutta tehty mikä tehty ja sillä mennään.

police-stop1.jpg

Kuva: www.viral.us

Jännä sinällään, ettei poliisi koskaan tajunnut mun ajelevan subupäissäni vaikka monesti pysäyttivät ja katsoivat fikkarilla silmät. Mulla ainakin useamman vuoden silmät veresti aina toisinaan ja pupilli oli nuppineulan kokoinen, päällä lasittunut katse. Ja silti ne ei tajunnut koskaan.

Mutta se miksi mä rakastuin niin tulisesti tekkeniin oli varmaan se, ettei siitä flipannut niinkuin piristä. Piri sotki mun päätä ihan liikaa, mutta silti sitä piti kiskoa. Subusta ei tullut sellaista ikinä, se rauhoitti ja piti olon tosi hyvänä silloin, kun se potki päässä. Ainoa, tosin sitäkin pidempi miinus subun kohdalla oli nuo fyysiset kivut. Sekä se, että siihen tahtoi vähän niinkun jäädä koukkuun. Ne vitun subukitkut oli jotain ihan sairasta. Sä olit aivan paskana jo siitä, ettet saa sitä. Se kitku oli jotain ihan hullua. Koko ajan tarvitsi ja koko ajan sitä koitti säätää ja jos sitä ei ollut saatavilla, oli pakko jotain muuta päihdettä vetää, että kesti itseään ja niitä oloja. Huh huh. Miettikää millainen päivä se sellainen on, kun heräät ja alat välittömästi ihan oikeasti vapista sekä näkyvästi, että sisäisesti sen takia, että tekee mieli Subutexia. Ja sä et pääse siitä ajatuksesta eroon et millään niin kauaa, kun jotain päihdettä saat verenkiertoon. Jos mitään et saa ja koitat kestää ne olot läpi päivän iltaan saakka ja siitä nukkumaan, niin voin sanoa, ettei se itsellä ainakaan onnistunut kuin tosi tosi harvoin. Yleensä se vihoviimeinen juttu oli se, että haettiin vaikka vitusta saakka jotain, mietojakin, nappeja. Siis puhun jostain miedoista kipulääkkeistä kuten Panacod ja silleen. Sä kävit niitä ja näit vaivaa muutaman pillerin nähden kohtuuttoman paljon, Mutta silti sä sen teit. Saatoit matkustaa toista tuntia dösässä edestakaisin niissä kitkuissa, ihan vain sen takia jotta saisit muutaman vitun Panacodin. Tai jos oli tiedossa, ettei noitakaan mistään irtoa, niin monesti sitä itsensä löysi tärisemästä kaljahyllyjen luota. Ihan sama, kunhan sai jotain päihdettä jotta kestää ne subukitkut.

Subutex.jpg

Kakkosen Bupre/Subutex 

No se on hyvä (kait?), että jengi saa subua esim. korvaushoidossa. On se laillisesti haettuna vaikka joka aamu ne päivän annokset parempi kuin se, että sitä hankkisi laittomasti jostain hämäristä huumeluukuista, missä on monesti muutakin tarjolla. Eli kyllähän tuolla vähennetään sitä, että sotkeutuisi vaikkapa siihen piriin tai tutkareihin. Se kun monesti riittää ihmiselle, että saa vaikka kolme kasipalloa aamulla päähän, ei tarttee sitten funtsia mitään kämysiä huumeluukkuja ja muita huumeita. Subu nyt on aina parempi kuin joku piri, puhumattakaan tutkareista. Niin ja yksi asia mikä vaikutti siihen rakastumiseen kyseiseen päihteeseen oli se, että sä sait aina varmasti subua. Se oli se nappi ja se oli sitä mitä luvattiin. Puhdasta subua. Piriä kun haki ja veti, niin aina siihen oli sotkettu ihan helvetisti jotain muuta ja itse amfetamiinia monesti saattoi olla joku kämänen 10-20%, eli mitä ne loput 80-90% siinä pirissä oli? Ties mitä. Subua kun ei voi edes jatkaa mitenkään, se on se pilleri eikä sitä voi jatkaa millään paskalla mitenkään. Jopa Kannabista jatketaan, mutta subua ei voi. Se on sen etu myös.

Onneksi kuitenkaan en itse lähtenyt tuohon korvaushoitoon. Kaverille siitä puhui vuoden 2010 alkupuolella ja se sanoi, että älä ikinä lähde tähän paskaan mukaan jos vaan pystyt. Se itse oli siinä silloin. Ilmeisesti hän lähinnä tarkoitti sitä, että koko elämä menee sen ehdoilla ja siitä ei oikein pois pääse. Tiedän kuitenkin ihmisiä jotka on vetäneet korvaushoidon maaliin ja päässeet bupresta eroon pikku hiljaa. Isoimmillaan se taitaa olla 3 x 8mg eli 24mg annos per päivä ja pienimmillään se vissiin on 2mg, joka on toinen tablettikoko subussa. Eli niitä on 8mg nappeja ja 2mg nappeja. Moni korvaushoitopotilas puhuu kyseisestä hoitomuodosta sanalla saattohoito, johtuen tuskallisesta pois pääsemisestä. Mutta jokainen voi kuvitella millainen se mun olo ja tuska on ollut tuolloin viisi vuotta sitten, kun huumeet lopetin seinään. Kun nimenomaan olin koukussa subuun ja pahasti olinkin. Ylhäällä on se kuvaus niistä kivuista ja niistä kitkuista ja kaikesta ja nuo kaikki oli silloin päällä hemmetin kauan. Siksi itsekin ihmettelen sitä, että irti huumeista pääsin, kaikesta tuosta huolimatta. Voisi sanoa, että on siinä kärsiminen ja paskana oleminen maistunut huh huijakaa...