Muistan kuinka pikkupoikana sinä ja sinua nuorempi veljesi oli mun ensimmäiset kaverit, kun Nurmekseen muutettiin. Olin silloin 6v pikkunassikka ja asuttiin Hyvärilässä. Olitte minun ensimmäiset kaverit. Ja siitä saakka olitte minun ystäviä. Muistan kuinka kevättalvella 1989 tai 1990 nuoremmat velipojat tuli kertomaan, että sinä tai veljesi olitte siinä mottikujan päädyssä tönäisseet silloin vielä nuorimman veljeni sinne ojaan. Ojassa oli kevyt jäätikkö ja sen alla vettä. Veljeni kastui tästä ja minä taas suutuin. Tulin vihaisena sinulle huutamaan, että vittuako tönit mun veljeä tms huusin. Sinä aloit itkemään ja sanoit, että se oli vahinko. Muuta en muista, mutta siitä meidän ystävyys lähti joka tapauksessa. Räväkkä oli alku ystävyyssuhteelle, sitä ei käy kieltäminen.

Välissä meni ala- ja yläaste, ettemme paljoa tekemisissä olleet. Olit vuotta nuoremmalla luokalla ja tunsimme kyllä toisemme ja joskus jotain juteltiin, mutta emme paljoa henganneet toistemme seurassa.

Sitten meidän ystävyyden sitoi uudelleen Kannabis. Oltiin kaverin kanssa sitä etsimässä Joensuussa ja hypättiin Rantakylän bussiin, kohteena Joensuun keskusta. Jos jollain olisi, oli ajatuksemme. Mutta. Ennenkuin me hyppäsimme bussiin, joku tuli meitä kohti, samalle bussipysäkille. Seurassani ollut kaverini sanoi "tuo on se tyyppi kellä oli viimeksi pilveä". Katsoin sitä ja kun lähemmäksi tyyppi tuli, tajusin kuka se oli. Se olit sinä. J.V (te tiedätte). Juteltiin sitten bussissa ja muisteltiin kuinka jo pikkupoikina tehtiin tyhmyyksiä. Sinä tunnistit minut, minä sinut. Mentiin sitten keskustaan ja sinä kävit joltain hakemassa pilveä. Me kaverin kanssa venailtiin jossain sillä välin ja oltiin ihan innoissamme. "Jes, pilveä!" Tulit sitten kaman kanssa, hypättiin takaisin bussiin ja nokka kohti Rantakylää. Mentiin vitun Jakelle (te tiedätte). En kaveria tuntenut, mutta saattoi siinä asunnossa joku muukin olla. Poltettiin hatsit, sellaiset kunnon hitit älyämpäristä. Kyseessä oli minun elämäni toinen kerta, kun pilveä poltan. Meni muuten päähän aika lujaa. Mutta siitä se alkoi, meidän syvä ystävyys joka katkesi vasta tapaturmaisesti juurikin tänä päivänä, tasan 10 vuotta sitten. Olit tuona päivänä vain 23 vuotias...

02.03.2006 sai puhelun sinun serkultasi joka oli myös minun hyviä ystäviä. "Minulla on nyt huonoja uutisia... J.V... on... tippunut jostain korkealta ja kuollut..." "Mitäh?!?!" "Joo tippunut viime yönä jostain korkealta ja kuollut..." Muuta en siitä puhelusta muistanut. Olin silloin hakemassa siskoani ala-asteelta, kyydissäni nuorin veljeni jonka olin jo hetkeä aikaisemmin hakenut koulusta kyytiin. Sisko tuli kyytiin, sanoin vaan "J.V on kuollut" johon veljeni sanoi jotain tosi surullista. Tai siitä niinkuin näkyi se miten se sattui sitä, koska se näki miten se sattui minua. Ajoin reipasta ylinopeutta kotiin. Menin sisälle, mitään puhumatta keittiöön. Aloin tärisevillä käsilläni rullaamaan sätkää ja isä teki vieressä ruokaa. Sanoin isälle mitä olin juuri äsken kuullut. "Oikeestiko? Nyt kyllä kusetat" "Näyttääkö siltä, että kusettaisin? Se oli tippunut jostain korkealta ja kuollut... Mun kädet tärisee... Tää on ihan oikeasti totta..."

Tein sätkän jollain tuurilla polttamiskuntoon ja menin ulos. Aloin epäilemään. Ei vitussa tämä voi olla totta! Tämä ei saa olla totta! Soitinpa sitten hänen veljelleen varmistaakseni, että onko uutinen totta vai ei. Yllätys oli melkoinen... "Tuota, moi... Joko oot kuullu ikävät uutiset?" "Täh? Mitkä uutiset, mä oon just herännyt ja oon täällä Jenssissä" Siinä vaiheessa päässä pääsi sisäinen ääni "ei vittu, eikö se tiedäkään?" "Niin, siis sun veljeesi liittyen, kun tuota..." "Siis mitä on tapahtunut?" Siinä vaiheessa olin jo epätoivoinen, ei se tiedä ja mun pitää nyt sanoa sille, että sun veli on kuollut. Miten mä sen sanon. "No niinku... äää... öö... siis... niinku, veljesi on... tippunut viime yönä jostain korkealta ja... (ei vittu!!!!!) se on... niinku kuollut" "Nyt Sami vittu kusetat. Älä vittu kuseta!" "En mä, kumpa tämä ei olisikaan totta" "Mulla alkoi tärisemään kädet, ei saatana" "Joo mullakin tärisee ja mä oon ihan vitun paskana. Voitko soittaa isällesi ja varmistaa tän? Soita sit mulle ja kerro, ettei tää oo totta, jooko?" "Joo ok, mä soitan isälle ja kysyn. Ei vittu mä tärisen täällä"

Menee hetki. Olin jo vetäytynyt kalpeana kuin haamu sisätiloihin ja odotin kuumeisesti puhelua. Jotain juttelin isäni kanssa ja se jo alkoi epäilemään, kun ei velipoikakaan tiennyt. Sitten soi puhelin.. "Mitä isäsi sanoi? Sano vittu, ettei tää oo totta jooko!?" "On se..." "Velipoika on tippunut katolta ja kuollut. On se totta..." Sitten minulla meni muistikuvat mitä sitten tapahtui, mutta se on ollut elämäni yksi hirveimmistä päivistä ja siihen aikaan helposti pahin koskaan. Olin juuri edellisenä päivänä viestitellyt J.V:n kanssa. Se laittoi mulle vahingossa tekstarin ja minä laitoin sille takaisin, että taisi mennä väärään numeroon, että ilmoita sille oikealle tyypille tämä sama. Tuota vain päivää aikasemmin eli helmikuun viimeinen päivä oltiin puhelimessa ja sinä kysyit minulta 20€ lainaan. Olisin lainannut jos olisi ollut mistä lainata. Ei siis ollut ja jälkeen päin jopa itseäni syytin kuolemastasi, kun en lainannut rahaa.

Pari viikkoa siinä meni ennenkuin hautajaiset tuli. Koko tämän kaksi viikkoa kuvittelin koko homman olevan joku sairas läppä, että sä oot mua vastassa siellä hautausmaalla ja naurat mulle, että vedätimpäs. Et ollut. Se selvisi sillä hetkellä, kun näin kappelin ovella isäsi ja veljesi. Silloin vasta tajusin, että sinä oikeasti olet kuollut. Itse kappelitoimituksen aikana en pystynyt muuhun kuin katsomaan lattiaa. En itkenyt, en mitään. Kaikki muut itki jne, mutta minä olin vain hiljaa ja tuijotin lattiaa ja arkkua. Olin jäässä, olin vasta juuri tajunnut sen minkä kaikki muut oli tajunnut jo kaksi viikkoa. Sinä oikeasti olet kuollut.

Sinä iltana, kun sain suruviestin siitä, että olit kuollut, niin sinä iltana olin parvekkeella tupakalla vailla mitään uskoa ja toivoa mistään. Katsoin taivaalle, se oli tähdetön. Paitsi oli siellä yksi. Yksi tähti joka vilkkui. Se olit sinä. Kun menin nukkumaan, huoneessa kävi yht'äkkiä kylmä viima. AIvan tyhjästä. Sinä tulit hyvästelemään minut, tunsin sinut ja sinun läsnäolon. Tulit vielä viimeisen kerran minun luokse ja jätit ikuiset hyvästit. Sä olit minulle kuin veriveli. Sun kanssa tehtiin kaikkea, siis ihan kaikkea mitä muistella jälkeen päin. Sä oot poissa, mutta sun muisto elää aina ja sun kanssa koetut kokemukset ei koskaan unohdu. Voit olla fyysisesti poissa, mutta henkisesti olet aina läsnä. Aina. Onneksi kukaan ei voi viedä muistoja pois. Niitä nimittäin riittää ja niistä tulee aina hymy suupieleen, vaikka paljon tyhmää tehtiinkin. Meidän yhdessä tehdyistä sekoiluista saisi varmaan kirjan aikaiseksi, niin paljon sattui ja tapahtui...

Lepää rauhassa veriveli. Mä en tuu koskaan unohtamaan sua ja sun hymyä, sitä valloittavaa naurua. Mutta me nähdään vielä, sitten kun on minun aika tulla sinne, missä sinä nyt olet. Mutta sen aika ei ole vielä, mutta joskus sitten...

JV - Memory Lane (Muistovideo)

20151107_214859-1.jpg

Otin nimimerkkisi ihooni jo vuonna 2007. Tulet aina olemaan minun mukana, meninpä ikinä minne tahansa. Olet aina mukanani, aina...