Kaikkihan alkoi vuonna 2002 kun minulla oli vanhojen tanssit edessä. Olin ollut jo hetken poissa kotoa onnellisessa avoliitossa ja käymässä vanhempien luona, kun ihmettelin käydessäni kotona kuinka isällä ja veljelläni oli välit muuttunut todella paljon. Ilmeisesti pidettiin kulissia yllä koko ajan. Sekin vähäinen aika minkä kotona vietin, on sellaista aikaa mitä en edes halua muistaa. Veljeni kävi vielä tuohon aikaan töissä, edelleen piti kulissia yllä. Samaisena vuonna 2002 sain puhelun isältäni, että veljeni on Joensuussa pidätettynä ja mummoni sai aivoinfarktin. Veljeni oli pidätetty huumeista. 

Arrested.jpg

Kuvituskuva: alextimes.com

Ensimmäinen romahdus mikä kävi näin siskon kannalta.

Vuonna 2003 kirjoitin ylioppilaaksi ja veljelläni oli silmä mustana tietenkin tänä suurena päivänä, "töissä löin silmäkulmani" oli vastaus. Siitä alkoi alamäki mitä on kestänyt ihan tähän päivään saakka. Olen kuunnellut valheita ja lupauksia niin paljon, että en edes itsekkään tiedä totuutta välillä. Olen lainannut rahaa ja yrittänyt valehdella veljeni puolesta sen minkä kerkiän. Olen maksanut kaikkia mahdollisia velkoja ja joutunut siitä sitten itse kuseen rahahommien myötä. Muistoja on vaikka minkälaisia mm. olen saanut varastettua tavaraa lahjaksi, olen selvittänyt ystäväni autovarkauden veljeni kautta. Nyt eletään vuotta 2016 ja meno ei varmasti ole ainakaan parempaan päin menossa. Itse sairastuin neljä vuotta sitten useampiin sairauksiin ja hoidot ovat kesken edelleen, mutta veljeäni se ei tuntuisi haittaavan lainkaan. Antaisin edelleen kaiken ja enemmän veljeni puolesta, jos joskus sitä järkeä siihen päähän sattuisi tulemaan. Aina voi vuodattaa ja itkeä, mutta...

Miksi itse kantaa kauheaa syyllisyyttä siitä, että toinen on kuitenkin se mikä aineita käyttää? Miksi minulla on niin paha olla siitä, että en tee tarpeeksi tai että en riitä siskona? Miksi? Miksi? Miksi?

Minua ei haittaa enää edes mitkään raha-asiat, kun vaan saisin sen veljeni takaisin minkä MINÄ tunnen.