Muutamakin rajapyykki tuli ja meni maanantaisen hulinan jäljiltä rikki. Tavoitteena oli joskus, että olisi se tuhat käyntiä päivässä ja sen saavutin jo aikoja sitten ja olisiko ollut Viisi vuotta kuivilla -kirjoituksella yhtenä päivänä reilut 2500 kävijää ja se oli jonkun aikaa ykkösenä tuo lukema. No sitten, kun aloin julkaisemaan muiden ihmisten kirjoituksia, tapahtui saman tien uusi ennätys; yli 3500 käyntiä sinä päivänä näillä sivuilla. Pikkusiskon tarina oli todella suosittu, suosituin varmaan siihen mennessä mitä tulee yhden kirjoituksen yhtenä päivänä saavuttamiin lukemiin. No tuo taas meni rikki 21.2.2016 eli viime sunnuntaina, kun uusiksi ennätyksiksi kirjattiin 4527 käyntiä. Olin onnesta soikeana, kunnes tuli maanantai ja kaikki ennätykset uusiksi ja rajapyykit paukkui milloin minkäkin tilaston kohdalla. Ihan käsittämättömän trafiikin jälkeen maanantain lukemaksi kirjattiin ihan huikea 15421! Siis yli kymmenen tuhatta käyntiä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ihan uskomaton juttu! En olisi moisiin lukemiin uskonut pääseväni, mutta niin vain meni ensin 10 tuhatta ja lopulta jo 15 tuhattakin rikki. Kiitos siis siitä! Lukemat on siis tämän Vuodatuksen ilmoittamia lukemia.

No tuon maanantain ihan hullun kävijäryntäyksen seurauksena meni muutama muukin lukema rikki. Ensinnäkin ihan uniikkikäyttäjiä on nyt sivulla ollut lähes 55000 ja tuo on tosi iso juttu minulle. Samalla paukkui kokonaiskävijämäärä yli sadan tuhannen. Siis yli 100 000 kertaa on sivuillani käyty siitä lähtien, kun ensimmäisen kirjoituksen tänne laitoin! Nyt, kun Google Analyticsistä lukemaa katson, näyttää se lukemiksi 108 173! Ihan hullua ja kiitos siitä teille lukijat, niin vakiolukijat kuin uniikitkin! Ilman teitä tätä mun juttua ei olisi saatu jo näin isoksi ja matka tuntuisi jatkuvan kohti tavoitetta eli sitä, että blogini tavoittaisi niin maan perhanasti ihmisiä ja sitä kautta tämä auttaisi ahdingossa olevia ihmisiä ja toimisi muutenkin vertaistukena monille monille ihmisille! Se on se mun palkinto koko jutusta, saada luotua toivoa ihmisiin ja sitä kautta ehkä jopa päästä kuiville huumeista ja olla apuna sillä tavoin, kuin minä osaan olla. Kait tämä auttamisen halu kumpuaa jostain, en tiedä mistä, ehkä siitä, kun itse sain apua ja aikaa toipumiseen. Haluan siis hyvän pistää kiertämään ja sitä tässä on koitettu viimeiset 1,5 vuotta jo tehdä. Omalla tyylilläni. Ja näin tehdään jatkossakin! Ja lukijat, tehdään tästä yhdessä niin iso kuin vaan se on mahdollista. Se on nimittäin ihan tosi asia, että ilman teitä ei olisi jo saavutettu sitä, mitä tällä on saavutettu. Te olette olleet, hyvät lukijat, isossa roolissa tässä! Facebookin sivullakin on jo hieman yli 1400 tykkäystä ja sekin tuntuu itselle tosi isolta lukemalta. Ja minusta on ihan oikeasti mukava auttaa ihmisiä tai muuten vain jutella ja vaihtaa ajatuksia. Se, että minusta on hyötyä jollekin ja voin ja saan olla apuna, siitä saan jo itsekin tosi hyvän mielen. Ja samalla toinenkin saa, vertaistuen määrää ei voi tarpeeksi tänä päivänä korostaa, se on monesti kultaakin kalliimpaa.

Näistä tunnelmista siis jatketaan ja tehdään tästä yhdessä jotain suurta ja mahtavaa! Olkoot vain taivas rajana meille kaikille! Pistän loppuun vielä päivitetyn top-5 kirjoituksien lukemat.

TOP-5 suosituimmat kirjoitukseni

1. Kuvia narkkausajoilta 17377

2. Pikkusiskon tarina 8168

3. Viisi vuotta kuivilla 6841

4. Pomo nimeltä huume 4843

5. Näistä merkeistä huomaat lapsesi mahdollisen huumeidenkäytön 4458

(Tuossa on noihin kirjoituksiin suorat linkit)

Lähde: Google Analytics