Tuo kirottu sana. Leima. Otsassa. Kuin tatuointi joka ei lähde millään pois. Onko se ikuisesti siinä otsassa? Ei välttämättä. Paljon voit sinä itse tehdä asian eteen, kuten vaikkapa osoittamalla ihmisille, sille kylälle/kunnalle/kaupungille, yhteisölle ja omille läheisille. Harva läheisistä myöntää edes ajattelevansa toisesta jotenkin silleen, että "tuo se ei koskaan opi" "aina samaa paskaa, eri paketissa vain" "ikuinen nisti/juoppo" jne. Nuo nyt oli kuvitteellisia mietintöjä joita saattaa esiintyä lähipiirissä, vaikka niitä ei ääneen sanotakaan. Mutta ne on ajatuksissa. Ja juuri ne ajatukset tekee sen leiman. Kun näet sen saman tyypin siellä kadulla kävelemässä, ajattelet heti jotain tuon suuntaista kyseisestä ihmisestä. Huom tässä kohtaa. Ihmisestä.

Mutta vaikka lähipiiri/omaiset jne ei sanoisikaan asioita, sitä todellista ajatusta siitä ihmisestä, niin ns. kylillä puhutaan. Monet osaa ne skipata eivätkä anna vaikuttaa itseensä oikeastaan milläänlailla. Jossain määrin jopa ihailen tuota kykyä. Minulla sitä ei ole, ei ainakaan tähän päivään saakka ole moista kykyä ilmestynyt "kykyvarastooni". Ajattelen ehkä liikaa, monesti mututuntumalta ja oletuksien kautta, mutta jotain totuuden perää niissä varmasti silti on. Ehkä se totuus on tuon kaiken väliltä. Mutta omalla kohdalla homma menee jotakuinkin näin: Luulen tietäväni/kuvittelen, että minulla on se ikuinen ihmisjätteen ja narkomaanirikollisen leima INKinä otsassa. Täällä missä nykyään asun, pystyn hengittämään normaalisti. Mutta auta armias, kun menen Nurmekseen. Toki sielläkin se hapenottokyky on jo parempi kuin vuosiin, mutta ahdistus on silti niin kova, etten nykyisessä elämänvaiheessa kykene ainakaan paluumuuttamaan kyseiseen paikkaan. Tämä johtuu tuosta leimasta. Varmasti joskus eläkepäivinä voisin kuvitella Nurmeksessa asuvani, mutta en nyt. En missään tapauksessa. Pää ei kestäisi sitä ahdistusta. Siellä tein kaikista eniten sitä paskaa millä loin itsestäni jonkin asteisen maineen. Ei sitä silloin välittänyt, kun ei välittänyt muutenkaan mistään mitään, paitsi päivän fikseistä. No tästä johtuen, tästä ahdistuksesta, joka tulee leimasta ja sitä kautta siitä, että mitä ihmiset siellä minusta ajattelee tänä päivänä. Kun en tiedä. Mutta voisin kyllä kuvitella, että ehkä se ajatus on muuttunut siitä mitä se ehkä silloin sekoilu vuosina oli. Itsehän minä "tapasin" ihmisiä milloin missäkin kunnossa + siellä kyllä juttu liikkui hyvin nopeasti noin muutenkin. Myös niistä pikkurikoksista. Ja kun minusta(kin) alettiin puhua narkkarina ja alettiin jotain uhkailuja esittämään yms paskaa, niin ne jää mieleen jossain määrin. En toki niitä asioita enää silleen mieti eikä ne vaivaa, mutta se leimaantuminen oli niin vahva, että epäilen itsekin, että näinköhän on joidenkin mielestä se poistunut. Toisaalta se on ihan sama, mutta ahdistaahan se, kun helposti alkaa miettimään, että "mitähän ne minustakin ajattelee" -perus luuloilua.

Uskon kuitenkin vakuuttaneen niin monen ihmisen jo, että niin sanotusti menneet on menneitä ja nyt on nyt ja vain sillä on väliä. Kumpa jokainen ihminen kykenisi tuohon ajatukseen. Kaikki ei, vaan ne tuijottaa vain sitä sun menneisyyttä ja totta kai sellainen negatiivinen energia ihmiseen vaikuttaa. Tuntee olonsa hyvin äkkiä ei-tervetulleeksi. Nurmeskin on niin pieni kaupunki, että jutut äkkiä liikkuu ja kaikkihan siellä toisensa tuntee tai vähintään tietää. Sitten, kun juttu saa siivet, niin alunperin mustasta väristä faktana puhuttu, on perillä väriltään valkoinen. Saanette pointista kiinni. Olen tässä kuitenkin viisi vuotta kuivilla ollut, sen pitäisi jo alkaa riittämään vakuudeksi muutoksesta. Jokainen meistä voi muuttua, menneisyyttä et voi muuttaa, mutta tulevaan voit vaikuttaa vaikket siitä tulevasta etukäteen mitään tiedäkään. Ihmisten pitäisi muutenkin osata päästää menneistä irti. En sano, että itselläkään se aina niin helppoa olisi ollut tai on edes, monesti sitä tahtoo vain pitää siitä menneestä kiinni vaikka mitään järkeä siinä ei ole.

loser_by_sketchingheaven2.jpg

Ikuinen? Hope not

Anteeksianto tai sen kyvyttömyys on vastaus otsikossa esitettyyn kysymykseen. Liian moni hautoo menneitä, ei osata nähdä sen ihmisen muutosta parempaan vaan ammutaan paskaa niskaan sarjatulella, vaikka viimeisimmästä olisi vuosia. Ei pystytä antamaan anteeksi. Ei pystytä unohtamaan eikä sivuuttamaan millään menneitä. Nämä ihmiset jotka tähän eivät kykene, heidän takiaan sinulla on se leima ja siksi sinua ahdistaa ja tunnet olosi ei-tervetulleeksi. Näitä voi olla paljon tai kourallinen, mutta jos tunnet ahdistusta vaikka yhden ihmisen takia, on hengittäminen raskaampaa aina. Ja tämä korostuu sitä kovemmin, mitä pienemmästä paikkakunnasta on kyse. Ja omalla kohdalla, nämä on ne syyt miksi en voisi kuvitellakaan asuvani Nurmeksessa tänä päivänä.

Mutta tässä toki kannattaa muista koko ajan se, miksi se leima on alunperin tullut. Omien valintojen ja/tai ajautumisien huonoihin juttuihin -takia. En nyt osaa asioita järjestää, että mikä teko tai "teko" missäkin johtaa leimaan otsassa, mutta omalla kohdalla tiedän ne syyt siihen ja tässä yritän joka päivä saada asioihin muutosta. Ehkä jonain päivänä voin hengittää vapaasti Nurmeksessa, mutta uskoisin siihen menevän vielä tovi jos toinenkin. Liian moni nähnee edelleen vain ne minun teot, ei ollenkaan niitä syitä taustalla, eikä käsitetä sitäkään miten vittumaista elämä on ollut, kun kukaan ei välitä sinusta. No, olen silti ennemmin virheitä tekevä ihminen, kuin feikkaava herra täydellisyys. Monella se homma menee juuri päinvastoin. Se on sinällään sääli, sillä kulunut fraasikin sen sanoo; Jokainen meistä tekee virheitä, sinäkin. Ja silti ollaan valmiita lyttäämään toinen eikä voida koskaan antaa anteeksi, koska ilmeisesti kuvitellaan olevansa täydellisiä ja virheettömiä, oman egon pönkittelijöitä. Anteeksi jos jota kuta kirpaisi tuo, mutta toisaalta jos näin kävi, saatat olla juuri sellainen. En kuitenkaan halua mitään negatiivistä energiaa tässä lähettää yhtään minnekään.

Olen kuitenkin tässä vuosien saatossa pystynyt antamaan itselleni anteeksi, en ehkä kaikkia juttuja, mutta anna sinäkin anteeksi minulle. Minä ainakin annan sinulle. Kuten sanottua, kaikki meistä tekee virheitä. Vain se mikä sinä olet nyt, on merkitystä. Ei sillä mitä olet ollut joskus, sillä se et ole enää sinä vaan joku elämääsi kuulunut vaihe, josta olet kyennyt siirtymään eteenpäin. Pahan ja paskan puhumista riittää tässä maailmassa, ei ne lopu, ei tällä kirjoituksella eikä millään muullakaan konstilla, mutta sen sijaan, että keskityttäisiin vain negatiivisiin värähtelyihin, niin eikös se olisi näille negailijoillekin helpompaa, kun sen vaihtaisi positiiviseen ajattelumalliin? Se olisi kaikille helpompaa. Ennenkaikkea "kohteena" olevalle, joka turhaan kärsii vuosia jo muutenkin jostain menneisyyden haamuista. Ja uskon vakaasti siihen, että loppujen lopuksi se kaikista kovin rankaisija ihmisellä on aina se omaitse, minä. Se omakuva antaa eniten raippaa jokaisella, näin uskon, niin ei siihen tarvitse enää muita lyömään, eihän?

Antaa menneiden olla menneitä. Ei anneta niiden liikaa vaikuttaa tähän hetkeen. Ihminen on monesti kärsinyt jo tuomionsa, oli se tuomio sitten oikeudellinen tai oman pään sisäinen, niin pitääkö ihmisen kärsiä virheistään lopun ikäänsä? Kysynpähän vain, että millähän perusteella?

Ihmisiä tässä ollaan kuitenkin kaikki.