No niin, päätettiinkin huomiseen sijaan lähteä jo tänään kotikonnuille Nurmekseen. Mitäpä sitä jumittamaan täällä, kun ei ole siihen varsinaisesti mitään syytä. Joku höntsä-EHT peli siellä olisi viideltä, toki aina kiinnostava Suomi - Ruotsi, mutta ei eilisen nöyryytyksen jälkeen juuri kiinnosta katsella, kun turpaan tulee hurreilta kuitenkin. Suomi siis hävisi eilen Venäjälle peräti 1-8... Lopetin seuraamisen neljännen tultua. Mutta se siitä ja jääkiekosta, puhutaan lätkästä siellä It'z Hockey Time -blogissani, ei täällä :)

Niin, Jouluun enää neljä yötä. Vasta oli kesä, eiku... No Islalle, esikoiselleni, Joulu on ensimmäinen laatuaan. Mitä olen näitä lahjoja nähnyt jo nyt, niin tyttö kyllä saa pakettia enemmän ja vähemmän. Sitä tuntuisi tulevan vasemmalta ja oikealta aika kovaan tahtiin :) No pääsee tyttö rapistelemaan lahjapapereiden kanssa, eihän se lahjoista niinkään just nyt tajua mitään, myöhemmin sitten. Jouluperinteiden muikaisesti menemme isälleni Joulua viettämään. Näin on ollut minun kohdalla aina, olinpa asunut sitten missä tahansa ja elämäntilanne mikä tahansa, Jouluksi olen vääntäytynyt Nurmekseen isäni luokse, joka ikinen Joulu. Aika siistiä kyllä. Joulussa on sitä jotakin, taikaa ja sen sellaista, sillä minä kyllä Joulusta tykkään vaikkakin se stressiä tuottaa, mutta niinpä tuottaa tavan arkikin. Itsellä se suurin paine on aina ollut, mitä ostaa lahjaksi? Omasta mielestä olen surkea lahjojen ostaja, enkä monestikaan tajua mitä joku voisi olla vailla tai mikä voisi olla tarpeellinen itse kullekin. No näillä mennään. Lahjat on kuitenkin hankittu, jokaiselle ja varmaan se ajatus siinä on tärkeintä. Ja itse, kun en ole mitään sen kummemmin vailla, niin olen tyytyväinen mitä ikinä saankaan (kunhan ei risuja). Mulle kuitenkin yksi tärkeimmistä asioista Joulussa on se, että lapset saa niitä lahjoja, ei me aikuiset niiden perässä enää olla. Ja se on myös erittäin tärkeää, että saa viettää perheen kesken sitä Joulua, se yhdessä olo näin aikuisena on se kovin juttu. Ja ruoka, aijai, se se vasta on kova juttu! Joulusauna siihen kylkeen, lahja "helvetti" läpi, ehkä yksi punainen kolmonen kurkusta alas ja loppuilta sohvalla Isla sylissä ja kihlattu vieressä, isän veistellessä huumoria joka toisella lauseella, niin eipä se Joulunvietto parempaa voisi olla!

Niin, tässä on vielä aikamoinen juttujen läpikäynti vielä edessä ennenkuin auto saadaan startattua ja nokka kohti Nurmesta. Astianpesukone laulaa tuolla vielä jonkun tovin, kaikki maailman tavarat, vaihtovaatteet ja lääkkeet pykälään (muista se ja se ja se jne), lahjat takakonttiin, kissat kiinni ja boksiin, naama pitäisi ajella siistimmäksi, letti leikata kokonaan veke ja mitähän vielä. Kissoilla muuten muutaman vuoden tauon jälkeen taas tutut maisemat edessä, eivät nimittäin ole olleet Nurmeksessa ihan hetkeen. Itseasiassa nuorin kissoista, Iita, ei ole ollut kertaakaan ja se kuitenkin täyttää 2v parin kuukauden päästä. Pitää ajaa Joensuun kautta, kun käydään sieltä sisko kyytiin, viskataan sen kissat mutsille ja käydään sieltä hänen hankkimansa lahjat lapsenlapsilleen meidän kyytiin ja sitten, sitten vasta nokka kääntyy Nurmeksen suuntaan. Eli tässä menee vielä muutama tunti ja pimeää vasten saa ajella, kunhan ei lunta sataisi, niin ei tarvitsi jopa lyhyvillä valoilla ajella, kun muuten meininki kuin avaruudessa (autoilevat tietää).

Palataan taas tuossa Joulun jälkeen, sillä reissussa tuskin tulen tänne mitään kirjoittamaan. Eli noin viikon kuluttua ehkä seuraava postaus tulee. Joten, pitemmittä puheitta, täytyy tästä lähteä tekemään asioita mitä mainitsin tuossa aikaisemmin ja näinpä lopetan tämän tähän sanomalla; HYVÄÄ JOULUA JOKAISELLE LUKIJALLE TÄYSIN TASAPUOLISESTI! Syökää kinkkua, piirakkaa munavoilla ja suklaata. Avatkaa lahjat ja viettäkää iloinen ja rento Joulu!

Hyv%C3%A4%C3%A4%20joulua%21.jpg