8.12.2012 oli mun 30 vuotissynttärit. Kutsuin veljeni Nurmeksesta juhlistamaan tätä juhlapäivää, joka samalla oli uuden elämän se ensimmäinen päivä. Toki olin jo tuona vuonna alkanut heräilemään joskus kesän aikana, kun lääkitys vaihdettiin vanhaan takaisin. Se oli heinäkuuta. Menossa oli surkeaakin surkeampi kesä, siis noin niinkun sään puolesta. Tuli vettä. Lisää. Ja lisää. Taisi silloin joskus aurinkokin paistaa sen yhden päivän ja sitten taas kaksi viikkoa kaatosadetta. Jäi mieleen. No kuitenkin tuona vuonna joskus elokuussa se vanha lääke alkoi potkimaan suunnitelulla tavalla, alkoi ne epäluuloisuudet ja muut vainoharhat hävitä päästä, niin voitte uskoa miten paljon oli helpompaa se elämä sen jälkeen. Ei kuulunut enää käskyjä ja kehoituksia pään sisältä vaan sai oikeasti mielen rauhalliseksi. Eikä tarvinnut hikoilla ja täristä heti, kun jonkun naapurin auto tuli parkkipaikalle tai kuului askelia rappukäytävästä. Aukaisin myös verhot asunnosta noin 2,5 vuoden kiinni pitämisen jälkeen. Olihan ne silloin auki, kun isä tuli käymään Joensuussa luotikujalla. Tai no isä ne aukaisi aina heti aamusta ja saatoin uskaltaa pitää niitä auki pimeään saakka. Muuten ne oli aina kiinni. Aina. Teki muuten höpöä se päivänvalo. Mutta koska pelkotilat puski päälle, oli pidettävä kiinni.

No se siitä. Mennään tasan kolme vuotta taakse päin. Tosiaan oli mun kolkytvuotisjuhlat. Sisaruksien kesken niitä vietettiin. Kutsuin tosiaan velipojat Joensuuhun ja ne bileet pidettiin sitten siskoni luona, kun sillä oli isompi asunto, kun se mun luotikujan yksiö. Ilta meni loistavasti. Tunsin vapautta ja helpotusta. Tuntui siltä, että elämä alkaa nyt. Tänä päivänä. Minä uskallan lähteä jo ihmisten ilmoille, yökerhoon. Toki bissepäissään, mutta silti. Ennen ei uskaltanut vaikka olisi ollut miten päissään. Tuona iltana oli selviö, että tämä viisihenkinen sisarusparvi lähtee Joensuun yöelämään. Oli muuten itselle ensimmäinen kerta vuosiin, että lähdin baariin. Heh, joo. Sattuihan siellä hassu tilanne, kun oltiin varattu hohtokeilausta parituntia Cosmicista. Mulla oli jalassa jotkut Tokmannin 15 euron halppisfarkut. Eihän ne kestäneet sitä keilausta. Huomasin yhdellä väliä, että "ei vittu, mun housut on täysin riekaleina edestä". Velipojilla ei meinannut tulla naurusta loppua. Itseä ei hirveästi naurattanut, suoraan sanoen vitutti eikä voinut millään uskoa, että näin nyt kävi. No mulla oli "tykit" jalassa, mustat, niin äkkiseltään ei ehkä edes huomannut, että ne oli riekaleina silleen vinottaen alhaalta ylös. Tai niin kuvittelin ja ne jalassa päätyyn saakka. Jaksoi sitä ehkä jonnekin kahteen saakka jossain vedellä ja sitten taksilla siskon asunnolle nukkumaan. Jälkeenpäin on kyllä naurattanut ne housut, mutta minkäs sitä tekee, kun elämä on akuankkaa :)

No se oli kaiken kaikkiaan siisti ja kiva ilta. Siitä päivästä eteenpäin tunsin eläväni. Tunsin itseni ihmiseksi ja uskalsin uskoa, että minusta välitetään ja, että olen tärkeä tosi monelle ihmiselle. Se itsensä ruoskiminen väheni, toki sitä paikoittain on edelleen, mutta tämän kolmen vuoden aikana se on vähentynyt ihan hemmetisti. Elin nuoruuteni villinä ja vapaana, juhlia juhlien perään. Se oli oma valinta vaikka siihen ajauduinkin hieman puolihuolimattomasti. En siitä syytä ketään. Paitsi itseäni. Oma vika, oma valinta, mutta voin ainakin sanoa, että olen elänyt ja nähnyt sen elämän nurjan puolen liiankin läheltä, koska sitä itse elin. En kaipaa sitä aikaa, en yhtään. Se on ollutta ja mennyttä. Mun elämä meni miten meni aina 30 vuotiaaksi saakka. Se millä on merkitystä on se, kuka ja mikä ihminen olen nyt. Ja juuri nuo vastoinkäymiset, sekoilut, flippailut, päihteiden rankka käyttö ja ties mitkä asiat on muovanneet minusta juuri sellaisen ihmisen, kun olen nyt. Olisin eri ihminen nyt jos kaikki tuo olisi jäänyt kokematta. Olisinko "parempi", niin sitä en tiedä eikä sitä kukaan tiedä, mutta olen tänä päivänä tyytyväinen itseeni ja elämääni. Olen tämän "uudestisyntymisen" jälkeen näinä kolmena vuotena saanut ja kokenut hirveästi. Olen saanut niin paljon enemmän kuin ikinä ennen yhteensä. Mulla on rakastava kihlattu, avopuoliso. Mulla on tänään 3kk täyttänyt terve tytär. Isla. Rakkain ja tärkein kaikista vaikka en haluaisikaan ihmisiä laittaa mihinkään ranking järjestykseen. Minusta välitetään, minulle on annettu anteeksi ja minä olen antanut itselleni anteeksi, ainakin osittain ja suurimman osan virheistäni. Itsetunto on parantunut vaikka sen kanssa on tekemistä vielä. Olen vahvempi ihminen kuin koskaan ennen olen ollut ja siihen suurin syy on ollut se, että olen uskaltanut olla heikko. Uskaltanut näyttää tunteeni ja oloni, uskaltanut olla täysin auki, omana itsenäni, omine virheineni. Se ja tuo kaikki on tehnyt minusta vahvemman ihmisen. Ja olen tajunnut sen, että ei vahva opeta heikkoa vaan heikko opettaa vahvaa. Pitää uskaltaa olla oma itsensä kaikkine hyvineen. Kukaan ei ole täydellinen ja tämä elämä matka, minkä aikana opitaan joka päivä uusia asioita. Elämä on tiedonhakua ja oppimista. Sekä kasvamista ihmisenä. Ihminen, kun ei ole koskaan ns. valmis vaan aina oppii uutta, oli ikä ja elämänkokemus mikä tahansa.

valentines-theme.jpg

Elämä on matka, josta kenenkään ei toivottavasti tarvitse selvitä yksin. Pitäkää toisistanne kiinni ja huolta. Yhdessä ihminen selviää mistä vain.

Nauttikaa elämästä ja toisistanne. Jokainen on ansainnut hyvän elämän ja jokaisen elämä on arvokas, Jokainen ihminen on arvokas. Minäkin. Kaikesta huolimatta, tai juuri siksi. Rakastakaa toisianne ja elämää. Tämä aika minkä me nyt olemme täällä, menee nopeasti. Äkkiä huomaa, että on mennyt vuosikymmeniä elämästä, ihan huomaamatta. Uskoisin, että tänä päivänä nyt, kun täytin 33 vuotta, on elämästäni mennyt parhaassa tapauksessa vasta 1/3 osaa. Ja voitte uskoa, että haluan seuraavan kolmanneksen olevan paljon tasaisempi ja seesteisempi, kuin mitä mennyt oli. Eka kolmannes tuli tuhlattua vähän miten sattuu, mutta tarttui sentään elämänkokemusta kyytiin roppakaupalla. Ja kun niistä oppii ja viisastuu, niin voi seuraavan kolmanneksen elää toisella tapaa. Ja niin aijon tehdäkin. Juhlat on juhlittu, nyt on perhe-elämän aika edessä enkä valita siitä yhtään, vaan se on just parasta ikinä tässä vaiheessa elämää. Voisi sanoa, että vihdoinkin sain sen minkä halusin. Ja tästä jos mistä pidän kiinni ja miksipä sitä edes pitäisi luopua sellaisesta mitä on aina halunnut? Nyt, kun kerta sai sen, niin siitähän pidetään kiinni.