Ajattelin laittaa tähän vanhemmille vinkkejä siitä, mistä kaikesta huomaa lapsen/nuoren mahdollisen huumeidenkäytön. Muistakaa, mikään näistä ei 100% kerro siitä, että nimenomaan olisi välittömästi huumeista kysymys, mutta jokainen on mahdollinen.

Käytös

Jos huomaat tähän saakka mallikkaasti käyttäytyneestä nuoresta yht'äkkiä selkeitä muutoksia käytöksessä, on syytä epäillä sitä, että muutos johtuu päihteidenkäytöstä. Jos ennen niin rauhallinen nuori alkaa olemaan esim. aggressiivinen, väliinpitämätön vähän kaiken suhteen, poissaoleva, sulkeutunut (nyhjään huoneessaan), ei puhu (salailee asioita), on jotenkin yli-iloinen ja/tai pirteä, alkaa olemaan luvattomia poissaoloja koulusta ja sekin, että jos alkaa koulusta kuulumaan, että nuori häiriökäyttäytyy jatkuvasti, on muutokset käytöksessä ilmiselviä ja ne kannattaa selvittää, mistä johtuu. On hyvin mahdollista, että nuori oireilee päihteidenkäytön takia.

Raha

Jos nuori alkaa vaatimaan jatkuvasti ja jatkuvasti rahaa milloin milläkin perustelulla ja silti ei mitään näkyvää hanki, mutta rahaa on silti vailla, voi rahat mennä päihteisiin. Myös sekin, että rahaa alkaa häviämään esim. lompakosta tai jopa tavaroita häviää (myy siis niitä), on erittäin paljon mahdollista, että ne menee päihteisiin tai niiden hankkimisesta tulleisiin velkoihin. Sillä viina tai varsinkaan huumeet ei ole ilmaisia ja jotenkin ne pitää rahoittaa.

Kaveripiiri

Onko nuoren kaveripiiri muuttunut? Ennen ns. kunnon poikien/tyttöjen seurassa hengailu on vaihtunut epämääräiseen jengiin? Onko nuori alkanut hengailemaan itseään huomattavasti vanhempien kanssa? Sillä yleensä täysi-ikäiset pyörittävät päihteitä ja he myös saavat Alkosta kirkasta viinaa tai vähintään keskiolutta kaupasta. Toki aina nämä muutokset ei kerro mistään vakavasta, mutta se on hyvin mahdollista kuitenkin, että nuori on sekaantunut tai on sekaantumassa ns. vääriin ympyröihin. Kannattaa tarkkailla tätä(kin).

Fyysinen muutos

Tarkkaile nuoren fyysistä kehittymistä ja olemusta. Jos huomaat siinä selkeitä muutoksia jopa lyhyessäkin ajassa (kuten esim. laihtuu hirveästi), huolestuminen ei ole väärin. Ja se mistä huomaat aivan takuulla, että nuori on käyttänyt huumeita, niin tarkkaile silmiä. Huumepäissään olevalla ihmisellä on kaksi erilaista pupillikokoa; joko nuppineulan kokoinen pupilli ja ns. tyhjä katse/lasittuneet silmät (opiaattien käyttäjällä kuten subutex) tai ns. lautasen kokoiset pupillit (esim. amfetamiinin käyttäjällä ym "nopeilla"). Kannabiksen käyttäjällä hyvin usein silmät verestää, joskaan ei aina. Toki jälkimmäinen voi johtua väsymyksestäkin, mutta jos silmät alkavat olla jatkuvasti lautasen kokoiset, eikä periaatteessa kysymyksessä pitäisi olla väsymys, on ilmiselvät merkit ilmassa. Nuppineulan kokoisia pupilleja ei selitä mikään muu, kuin huumeidenkäyttö. Toki saa tulla korjaamaan jos väärässä olen. Laitan alle kaksi kuvaa joista näette millaisista silmistä puhun. Alemmassa kuvassa siis pilvenpolttajan silmät.

ryan-buzzini-19-728.jpg

tumblr_lva9189Zu51r6ubozo1_500.jpg

PÄIVITYS: On tullut jonkin verran kommenttia ihmisiltä joilla on luonnostaan joko lautasen kokoisen pupillit tai nuppineulan kokoiset. Nämä tuli itselle uutena tietona, joten korjaan sanomisiani siltä osin, ettei silmätkään 100% kerro, että huumeita olisi vedellyt. Tietysti, kun tämä on suunnattu lähinnä vanhemmille, niin vanhempi varmaan tajuaa/tietää kyllä jos lapsella/nuorella on luonnostaan pupillit isot/pienet, niin silloin tietenkään ei voi heti alkaa epäilemään. Mutta jos pupillit on normaali olosuhteissa normaalin kokoiset sillä nuorella ja sitten alkaa olemaankin isot/pienet, niin siinä vaiheessa kannattaa seurata ja tarkkailla, mistä muutos johtuu. Kiitos kaikille jotka huomautti, että luonnostaankin voi olla pupillit isot/pienet :)