Mennäänpä vuosi taaksepäin. Silloin, syksyllä 2014 mietittiin puolison kanssa, että mikä äijää vaivaa. Tai no se lähti lähinnä siitä, että puoliso sanoi, että mun yöllinen mekkalointi alkaa olemaan jo maailmanluokan konserttia vastaava melutaso. Toisin sanoen, kuorsasin aivan älyttömän kovaa. Olin tietämättäni tätä mitä luultavammin tehnyt jo muutaman vuoden ajan, mutta koska asuin silloin kolme vuotta yksinäni, en tiennyt sahaavani puuta öisin. Kukaan kun ei ollut sitä mulle kertomassa enkä luonnollisestikaan itse sitä kuullut. Koska nukuin. Sikeästi. No noin vuosi sitten puoliso sanoi, että mun kuorsaaminen on todella voimakasta, mutta se ei ollut se huolestuttavin seikka. Mulla oli selkeitä hengityskatkoksia öisin. Joka yö. Puoliso toisinaan katsoi yöllä sitä mun touhua, että nytkö se kuolee siihen, kun lakkasi hengittämästä. No onneksi en sentään. Alettiin sitten tutkimaan internetin ihmeellistä maailmaa. Sieltä löytyi aika nopeasti epäilty tauti; uniapnea. Kävin Rantakylän tk:ssä asiasta mainitsemassa ja siitä sitten lähti lähetteet Tikkamäellä jne. Mitä siinä nyt olikaan sitä säätöä ja sen sellaista. Joulukuussa 2014 sain uniapnea laitteet testiin viikoksi, sillä mitattiin sitä mun unta, sen laatuakin kait tai jotain ja ennenkaikkea niitä hengityskatkoksia. No mulla ne vehkeet oli lainassa parisen viikkoa, kun joulu sotki aikatauluja siltä kädeltä, että palautus meni joulun yli.

Oli tuloksien aika. Mulla todettiin keskivaikea uniapnea. Mittauslaitteiden mukaan mulla oli hengityskatkosia, en muista enää lukuja, mutta ihan helvetisti suoraan sanoen. Pisimmillään olin korinan jälkilöylyissä hengittämättä lähes 30 sekuntia. Ei kait se näissä taudeissa niitä pahimpia lukuja ole, mutta itsestä kyllä tuntui, että ihan älyttömän pitkään olen ollut hengittämättä. Sitä siinä hiukan pelästyi sitten ja jäi miettimään kaikenlaista. No mulle säädettiin sitten tuloksien mukaisesti oma laite, jonka noutaminen olisi ollut edessä tammikuun alussa. En hakenut. En pystynyt. En hyväksynyt sitä, että mun pitäisi olla jopa loppuelämä noiden naamareiden ja piuhojen keskellä ja niiden kanssa pelautua. Joka ilta virittää maski naamaan ja letkut paikoilleen. En yksinkertaisesti suostunut siihen. Häpesin sitä ihan vitusti. Mietin, että mitähän puolison lapset ajattelee, kun ne näkee minut jotkut ihme maskit naamalla, josta menee joku letku johonkin laitteeseen ja makaan siinä, kuin kuolemaa olisin tekemässä. En kyennyt näiden ajatuksien takia hakemaan omaa laitetta. Tuli toinen kutsu noutaa se. Olisiko ollut helmikuun alkuja. Samoihin aikoihin mulle iski syvähkö masennus, joka kesti kaksi viikkoa. Ei mitään palaa hakea uniapnealaitetta, ei siihen tilanteeseen ja niihin oloihin. Jätin siis noutamatta ja siihen loppui kutsutkin. Jäi sitten laite hakematta. Olkoot.

Siinä koko kevättalven asiaa mietin ja millään en hyväksynyt sitä, että mun pitäisi noiden juttujen kanssa pelautua joka ikinen yö, jopa loppuelämän ajan. Ei pysty. Ei millään. No siinä meni kevät, siinä meni kesä. Alkoi syksy. Syksyä mentiin hyvään tahtiin, syntyi esikoistytär ja kaikkee muutakin tässä on ollut. Sitten reilu viikko sitten meidän perhettä kohtasi syvä suru, josta en ole kirjoittanut vielä tänne mitään, ehkä sitten myöhemmin kirjoitan, mutta jokatapauksessa tuon surujutun tiimoilta aloin miettimään omaakin terveyttä. Ja sitä, miten yllättävää tämä elämä on. Ihan mitä vain voi tapahtua kelle tahansa, milloin tahansa. Aloin tosissaan funtsimaan, että kannattaako enää leikkiä omalla terveydellä. Itseasiassa puoliso siinä kyllä tsemppasikin hakemaan ne laitteet ja oikeastaan olisi minut siihen pakottanut, ellen olisi omatoimisesti niitä alkanut hakemaan. Toissa viikon lauantain suru-uutisten jälkeen viime viikon maanantaina heti soitin Tikkamäelle. Selvitin nopeasti tilanteen ja sen, miksi en laitetta hakenut silloin lähes vuosi sitten. No eipä siinä mitään, täti antoi ajan eiliselle (ma 2.11.15) ja kävin eilen hakemassa uniapnealaitteen. Nykyajan vehkeitä, kun on 2G yhteys jolla ne mittaa nyt 3kk mun tilastoja laitteen käytöstä ja sitten ottavat yhteyttä mikäli aihetta on. Jos ei, niin tulee ilmeisesti joku kirje vain, että hyvin menee ja jatka samaan malliin.

Mun täytyy nyt joka ikinen ilta pukea naamari päähän, varmistaa, että letkut on kiinni sekä naamarissa jotta laitteessa. Laittaa se päälle ja nukkua. Eilinen sairaanhoitaja mikä sitä laitetta mulle esitteli ja viritteli, niin sanoi ihan suoraan, että nyt on kyseessä ihan kunnon tauti eikä melkein. Eli aika vakava se vissiin on tuo uniapnea mulla. Ihminenhan kuorsaa hyvin usein selällään ja/tai kylellään. Mulla se pahin on nimenomaan, kun pyörähdän selälleni jossain vaiheessa yötä. Puoliso sanoi, että se mun hengittäminen kuulostaa siltä, että teen ihan hitosti duunia sen eteen, että edes hengitys toimii. Aika pelottavaa. Niin ja se mihin harva taitaa pystyä, jalostin oman kuorsauksen sille levelille, että kuorsasin jo mahallaan nukkuessanikin. Se on jo aikamoinen "virstapylväs" elämässä. Eli ts. kuorsasin aina ja lujaa, riippumatta asennosta. Itseasiassa sitä tukee ihan tilastolliset faktat, se mittauslaite vajaan vuoden takaa nimittäin kertoi, että olin kuorsannut 8 tuntia 10 tunnin unien aikana. 8 tuntia. Kelatkaa mikä konsertti se on ollut meidänkin aikana mitä ollaan puolison kanssa seurusteltu. On siinä sillä ollut kuuntelemista, vaikkakin hän siihen oli jo kuulemma tottunut. Mutta silti. Pari vuotta kohta täynnä ja minä olen ollut puusavotassa joka ikinen yö, huhheijakaa.

Mutta sain hyvät tsempit sairaalasta. Sopivasti hoitaja kertoi jostain miehestä joka oli laitteen saatuaan parantunut 4-5 eri sairaudesta. Antoi ja loi uskoa itselle, että jospa mullakin edes joku tauti lähtisi tällä, vaikka se uniapnea, mutta onhan noita terveydellisiä rasitteita muitakin. Sekin lisäsi uskoa tähän hommaan, että hoitaja kertoi tämän laitteen ehkäisevän aivo- ja sydänveritulppia, kakkostyypin diabetestä ja ties mitä sen lisäksi, että mun aivot saa happea yöllä ihan eritavalla kuin aikaisemmin = olen virkeämpi. No yksi yö on takana, laitteen mukaan maski oli ollut huonosti paikoillaan (johtuneen kokemattomuudesta ja parrasta) ja olin nukkunut 10h 23min. Olin virkeämpi aamulla, olen virkeämpi tätä kirjoittaessa ja koko päivän olen ollut paljon paljon virkeämpi kuin vuosiin. Vaikka maski on ollut laitteen mukaan huonosti paikoillaan. Täytyy ensi yöksi kiristää remmiä enemmän, niin jos se pysyisi siinä missä sen pitääkin olla eikä fuskaisi ollenkaan tai ainakin vain vähän. Eiköhän se tästä jossain vaiheessa rutiiniksi muutu, sitä ennen joka ilta on hieman hankala, kun ei osaa vielä kunnolla oikein mitään tuohon liittyvää. Ja häpeän määrää pienensi puolison sanat, ettei mun tarttee hävetä sitä, että koitan parantaa itseäni sekä puolison pojan eilinen heitto, kun se näki minut niissä vermeissä; "näytät ihan avaruusmieheltä" - Tuntui kivalta, kun poika otti asian tuolleen huumorin kautta. Toki eilen selvitin noille vanhemmille puolison lapsille, että mistä tässä on kyse jne. Ja ettei tarttee pelätä mitään, että kuolemassa olisin tms vaikka hieman hurjalta voinkin näyttää ne vermeet päällä. Täten sain itselleni lisätsemppiä ja häpeämistä vähemmälle ja tästä häpeän takia, vaikka se tänä päivänä on paljon, paljon pienempi kuin esim. vuosi sitten jouluna, julkaisenkin kuvan itsestäni tänne loppuun missä olen maski naamalla. Ihan sen takia, että kun "kaikki tietää" on minun helpompi hyväksyä tämä ikävä sairaus eikä tartteisi tuntea häpeää, sillä siihen ei mitään syytä edes ole. Se on tätä mielen kanssa pelailua tämäkin asia minun kohdalla.

Min%C3%A4%20uniapneamaskissa.jpg

Tässä minä nyt olen. Sami Pääkkönen. Tämä on nyt osa minua X-ajan verran. Eihän se hirveästi naurata pukea nuo päälle tästä lähtien joka ilta, mutta pakko kait se on. Omaksi parhaaksi se on ja haluan olla elossa, kun tyttäreni ottaa ensiaskeleet, puhuu ekaa kertaa, menee kouluun, saa ajokortin jne jne. En halua missata yhtäkään hetkeä. Nyt mennään näillä, koitetaan samalla vaikuttaa asiaan aloittamalla pyöräily ja katsoa vähän mitä suuhun laittaa. Liikunta + terveellinen ruoka = painoa saisin salettiin sen 10-20 kiloa pois, lyhyessäkin ajassa. Ja kerran olen jo painoni tiputtanut ok lukemiin, pystyn siihen siis toistekin!