Olen tässä jonkin aikaa jo miettinyt, että julkaisisin tämän rap-biisin sanat. Kyseessä on siis Kapasiteettiyksikkö - Kääntöpuoli kappaleen ensimmäisen versen sanat muunneltuna. Alkuperäisen versen räppää Kapasiteettiyksikön (Wikipedia) Tasapaino a.k.a Tasis ja tosiaan itse muuntelin tuon tähän muottiin. Tein tämän jo alunperin yli kymmenen vuotta sitten ja sen jälkeen aina toisinaan olen sitä päivittänyt tätä, sen hetkiseen elämään sopivaksi. Tämä versio minkä julkaisen nyt, on jokusen vuoden vanha, joten varsinkin loppuun nähden se haave toteutui sitten myöhemmin eli tänä syksynä.

Kuuntele tästä Kapasiteettiyksikkö - Kääntöpuoli -kappale (@Youtube). Laita biisi soimaan ja seuraa tätä mun kirjoittamaa tekstiä. Niin paljon samaa, mutta niin paljoa erilaista.

 

Kun vaihdoin maisemii mua kohteli elämän huono puoli 
Oli äidist iso huoli, vähän kavereita ja myöhemmin paras kaveri kuoli 
Ja kun olin vielä kaikenlisäks niin nuori 
Niin selviytymisen ehtona oli liian usein huumeet tai liian mont tuoppii 
Hyvän elämän muottii, särkyin niin kuin lasi 
Mut kestin vaik tiesin 
Ettei menetettyy saa takaisin 
Ja takasin itselleni et koittaisin elää hyvin 
Mut sydän särkyin ja se oli tuskistani pitkään syvin 
Ja siitä pari vuotta eteenpäin en ollut oma itseni 
Vaan ilmas oli paljon hämmennyst, vihaa, tuskaa, melkein tapoin itseni 
Siihen oli monta syytä, ainakin tulkitsen nii 
Mut silloin mua ei olis elämää saanut suutelee edes misteli 
Piste iin päälle oli ku tuli hankaluuksii 
Tajusin et olin muuttunut vuosien varrella joksikin ihan muuksi 
Oon tehnyt paljon turhuuksii, mist mä en oo ylpee 
Osa mitättömii, osa taas kuin puukon isku kylkeen 
Mut en päättänyt sylkee, itseni päälle 
Vaan otin niskasta kii ja se oli mun elämän käänne 
Enkä tiedä miten tänne, olisin muuten päätynyt 
Ja onhan musta paljon hyvääkin tähän päivään säästynyt 
Ja kun pään tyynyyn pistän, tulee hymy suupieleen 
Tulee mieleen paljon asioit jotka ei mennyt pieleen 
Saan olla terve vaikka motarilla tein pahan erheen 
Oon onnellinen siitä et selvisin ja voin saada joskus oman perheen

-----------------------

Ja minähän sain. Sen oman perheen. Jos maistui tämä kirjoitus, niin voisin julkaista toisen rap-biisin lyriikan. Tämän toisen kirjoitus on täysin oma, eli ei ole mistään muunnelma vaan ihan omasta päästä sorvattu.

memories-1-road-drive.jpg

Tie on ollut pitkä, mutta rikas. Ja se jatkuu ja jatkuu kohti päämäärää. Ja se ei ole kuolema. Se on jotain ihan muuta.