Voi toki olla muutaman päivän heittoa tuossa lukemassa, mutta reilut 1700 päivää kuitenkin sitä ilman huumeita oloa on takana. Kun 9v oli aineissa (+3200 päivää), ei toki joka päivä varsinaisesti vetänyt, mutta kyllähän verenpitoisuudessa sitä kamaa aina oli, niin nythän sitä ollaan jo ylitetty puolivälin krouvi. Olin vuosina 2006 - 2008 aikana sen 2,5v kuivilla, se tekee päivissä karkeasti sanoen 900 päivää, olen siis tuon lukemat nyt onnistunut tuplaamaan lähes tulkoon. Ja ensi kesänä on sitten 2000 päivän juhlat edessä. En ole sitä tarkemmin katsonut mille päivälle ja kuukaudelle se osuu, mutta jota kuinkin juhannuksen tienoilla se taitaa olla.

Niin. En todella olisi ikinä päivänä uskonut pystyväni tähän! Silloin alkuun tuntui ihan hullulta ajatukselta, että pitäisi olla kuukausia selvin päin, se tunne, ettet siihen pysty kuitenkaan, oli läsnä hyvinkin voimakkaasti. Mutta onneksi en alkanut parantamaan itseäni sillä ajatuksella, että "hei nyt pitää olla monta vuotta selvin päin" - vaan sillä, että olen tänään ja kun huominen koittaa, olen silloinkin. Päivä kerrallaan sitä on menty tuo reilut 1700 päivää ja edelleen periaatteessa mennään. Toki nykyään voi jo sumplia asioita, kuten reissuja ja sen sellaisia jo hyvissä ajoin, mutta noin muuten menen päivä kerrallaan. En pysty enkä kykene hirveästi miettimään seuraavaa päivää, seuraavaa viikkoa, ensi kuuta jne. Menen oikeastaan hetki kerrallaan. Ja kun ilta koittaa ja on aika mennä nukkumaan, ajattelen usein, että selvisin tästä päivästä, kiitos ja odotan jo huomisaamua, on uusi selviytymispäivä edessä. En tiedä mitä tuosta ajattelette, en toki ota päivää silleen, että miten tästä selviän -kauhulla, vaan otan sen haasteena. Uutena mahdollisuutena parantaa vaikkapa maailmaa ja omaa elämää.

Hajoaminen

Viisaammat sanoo usein, että pitää olla kuivilla se sama aika minkä on narkannut, jotta varmasti selviää. Tämä tarkoittaisi minun kohdalla vielä sellaista reilua neljää vuotta, mutta enpä asiaa tämän enempää mieti. Tiedän, että olen ja kuten sanoin, menen päivä kerrallaan -asenteella, niin menen tuon neljä vuottakin. Enkä asiaa myöskään funtsi, että olen jotenkin huonossa jamassa nyt, kun "vasta" olen ollut vajaa 5v kuivilla, että matka on kesken. Onhan se kesken, mutta tiedostan sen, että olen ollut jo tuon ajan kuivilla, olen asian yläpuolella ja saanut narkkipirusta pään sisällä otteen ja olen jo voitolla. Mutta totuuden nimissä on sanottava, että tuo narkkipiru pääni sisällä on siellä kyllä, tulee olemaan hautaan saakka. Se, kuinka pieneksi sen saan tai miten isoksi annan sen kasvaa, on minusta kiinni. On tullut tämän vajaan viiden vuoden aikana useasti ajatus päähän, että fuck it, mä ostan seuraavilla rahoilla piriä. Eikä tuostakaan heikon hetken sekoilusta ole edes kauaa ajallisesti. Taisin viimeksi asian ihan ääneenkin sanoa tuossa kesällä. Silloin kun tuollainen ajatus päähän tulee, olen köysissä sillä hetkellä. Olen joko masentunut tai muuten hemmetin ahdistunut ja vailla toivoa, silloin kaiken sen paskan keskellä "haluan" tuhota kaiken minkä olen saanut hirveällä työllä aikaiseksi. Se on sitä itsensä rankaisua, ruoskimista. Osaan olla todella ankara ja raaka itselleni. Kukaan ei lyö minua niin kovaa, kuin minä itse. Puolisoni sanoo usein, että sinä olet liian ankara itsellesi. Niin olen. Mutta jotenkin sillä hetkellä sitä vain ajattelee, että ihan vitun sama kaikki, kun tuntuu kaikki menevän päin vittua. Mutta onneksi nuo tilat on väliaikaisia ja vain hetkellisiä, maksimissaan parin päivän hajoamisia. Usein kaikkeen auttaa yöunet ja jo seuraavana päivänä olen oma itseni.

Mutta kuten nyt ymmärrätte, vaikka olen ollut jo otsikossa mainitun ajan kuivilla huumeista, edelleen niitä palasiksi menemisiä tulee ja tapahtuu. Ja tulevaisuudessa aivan varmasti niitä tulee vielä. Kai tämä on sitä prosessia mikä pitää vain viedä maaliin. Se ottaa sen oman aikansa eikä tässä pidä ruveta miettimään, että pitää olla sen ja sen aikaa kuivilla, että helpottaa. Mä menen päivän ja hetken kerrallaan. Tiedän kyllä, etten enää siihen paskaan sorru, mutta mistään ei voi elämässä olla täysin varma. Se olisi valehtelua jos sanoisin, että olen 100% varma, etten enää koskaan käytä huumeita. Olen siitä ehkä jonkun 95% varma, se ei ole valehtelua. Se on muuten aika hyvä juttu, kun näitä kirjoitan julkisesti, enhän minä kaiken tämän jälkeen mitä olen yli vuoden tänne kirjoitellut, kehtaisikaan enää huumeita vetää. Tavallaan tällä tavalla lukitsen sen mahdollisuuden pois, koska se häpeän määrä olisi valtava jos kaiken tämän jälkeen narkkaisinkin yht'äkkiä, siinähän menisi maine ja kasvot sillä sekunnilla.

Haluan tähän loppuun kiittää kaikkia tukena olleita. Isä, äiti, veljet ja sisko. Puolisoni, jonka persuuksille potkimiset on tehneet mulle hyvää ja auttaneet valtavasti. Kiitos myös muille mukana olleille ja tukeneille, Siniristille erityinen spesiaalikiitos! Kuten myös Jokikadun pajalle! Sekä kaikille taustahenkilöille eri virastoista ja terapeutilleni, jonka luona käynnit vuosina 2011-2013 olin mun henkireikä.

Toivotan kaikille toipuville ja huumeista irti yrittäville, kaikille joilla asiat on vielä vaiheessa, paljon tsemppiä elämään! Te ja sä pystytte siihen! Minäkin pystyin, kyllä sinäkin pystyt. Alussa se voi tuntua vaikealta, mutta voin käsi sydämellä sanoa kaikkien huumeista irti päässeiden äänellä, että elämä on sata kertaa hienompaa ja palkitsevampaa selvin päin, kuin ikinä aineissa. Ihan oikeasti. Minäkin mietin aikoinaan, ettei elämä voi olla kivaa ilman huumeita. Voi se ja se on paljon paljon hienompaa. Sitä on hankala uskoa, mutta jokainen meistä jotka on huumeista selvinneet, sanoisi tuon saman.