vatsakipu-jpg.jpg

Vuosi oli 2009 tai 2010 ja vuodenaika talvi. Silloin alkoi toisen kerran elämässä mystiset vatsakivut. Lääkärit ei keksineet syytä kivuille vaikka kaiken maailman tutkimuksia tehtiin. Kivut kesti kuukausia. Oma ja kavereidenkin arvio oli, että kyseessä olisi ollut stressin luomat kivut. Noihin aikoihin elämää vei huumeet ja oikeastaan koko elämä oli sekaisin kuin seinäkello. Se mikä auttoi kipuihin oli se, kun menin suihkuun, istumaan. Siellä ne kivut joka kerta rauhoittui, sanoin tästä lääkäreillekin, mutta eipä ne tainneet siihen mitään ihmeellistä kommentoida. Ennen kuin tuon suihkun keksin, oksensin aina kun koski, eli käytännössä koko ajan. Sormet kurkkuun ja sitä rataa. Tuo auttoi ehkä minuutin, että eipä siitä sinällään paljoa hyötyä ollut, mutta pakko oli, jotta sai helpotusta edes hetkeksi. Kerrot nyt yhden illan tapahtumista tuolloin...

Kun kissa on poissa, hiiret hyppii pöydillä

Jep, noin voisi sanoa. Yhtenä iltana koski jälleen vatsaan ja lopulta illan hämärässä soitin ambulanssin. Ne veivät minut Peijaksen sairaalaan jossa taisin saada sellaista suonensisäisesti annettavaa kipulääkettä jolla kivut hellitti heti. Joten, eikun bussilla himaan. Sinä iltana oli bileet, mun luona oli kämppis sekä yksi tai kaksi frendiä. Eipä siinä meikäläinen juuri juhlinut kipujen takia, mutta tein kuitenkin sen virheen, että poltin savut jostain bongista ja join yhden bissen. Tuo bisse ainakin oli virhe. Kivut alkoivat välittömästi ja hetken kuluttua olin jälleen ambulanssissa vaaka-asennossa. No, eikun Peijakseen takaisin. Siellä sitten jonotin päivystävän lääkärin luokse, kello oli tässä vaiheessa yli 12 yöllä. Joskus yhden pintoja pääsin lääkärille, se tempaisi jonkun piikin perskannikkaan ja sanoi, että voitte poistua eli ts. lähe himaas. Sanoin, että millä menen? Ei ole rahaa niin en voi taksilla mennä, ei kulje bussit (mulla oli bussikortti) enää tähän aikaan, että seuraava lähtee vasta kuuden pintoja aamulla. Ja että matkaa kotia on aikas paljon, että kävelykään ei ole vaihtoehto. Ja tuolla on pakkastakin ihan liikaa. No, se lääkäri sanoi hoitajan kanssa, että ei ole heidän ongelmansa, täällä on täyttä niin eivät voi ottaa yöksi heillekään. Että menet millä menet, mutta lähteä täytyy. Eipä siinä voinut uskoa ensinnäkään korviaan, se piikki ei auttanut juuri ollenkaan joten kivut oli edelleen. Niinpä "lähdin", mutta heti kun silmä vältti, lähdin etsimään itselleni jotain nurkkaa jossa voisin nukkua muutaman tunnin, niin pääsisi sillä bussilla sitten himaan. No löysin sellaisen lapsille vissiin tarkoitetun huoneen jossa oli, no ei aivan pikkulapsille suunnattu, mutta kuitenkin lapsille suunnattu sänky. Eipä siinä, siihen vaan pitkälleen (:D) ja lakanaa peitoksi ja koitin vaan saada nukutuks ja toivoin, että ne kivut hellittäisi. No aika kauan minä siinä salaa sain nukkua, kunnes joku työhönsä leipiintynyt hoitaja äkkäsi minut sieltä. Alkoi huutamaan, että "sinuthan kotiutettiin jo aikoja sitten! Nyt hemmettiin sieltä lasten sängystä!" Sanoin, että ihan sama, voin lähteäkin, koska kello on kuusi ja bussit alkaa kulkemaan. Näin jälkeen päin on naurattanut lähinnä tuokin yö, silloin ei niin hirveästi naurattanut.

Menin dösäpysäkille ja hetken kuluttua sieltä saapuikin bussi jolla kotia pääsin. Siellä se yllätys siten vasta odottikin.

Kello oli jotain puoli seitsemän aamulla ja kun saavui pihaani ja menin hissiin, niin yllätys oli melkoinen, kun hissin ovet avautui. Ensinnäkin ulko-ovi oli selällään. Porukka nukkui siellä päätänsä selväksi. Katsoin paljollako on ollut volumi kotiteatterissa. No 40 eli max. Eli se on toisin sanoen kuulunut kolmen aikaan aamuyöstä koko Hakunilan alueella. Sitten aloin etsimään missä kissat on. No ei näy missään. Olin aivan raivona tästä perseilystä. Kuka vain olisi voinut kääntää/rullata koko kämpän näiden sankareiden takia ja kissatkin kadonneet. Lähdin niitä paniikissa etsimään, menin ensin ylös 4. kerrokseen. Ei näy, ei kuulu. Joten menin sitten alakertaan siinä pelossa, että ne on jotenkin pääseet ulos ja karanneet lopullisesti. Kutsuin Nikiä ja Viliä ja yllättäin sain vastauksen. Siellähän ne makaili kaikessa tyytyväisyydessään puolivälissä rappusia alakerran ja 1. kerroksen välissä. Mikä helpotus. No kisut kainaloon ja hissiin. Tietysti siinä piti vielä pikku tilanne syntyä, kun omaan kerrokseen pääsin, niin luonnollisesti ovien auettua vastassa oli naapuri koiransa kanssa. Kissat toki hieman säikähti, koira ei tainnut juuri reagoida. Eipä siinä, kotia selvittiin ja myöhemmin, kun nämä juhlijat vaivautuivat heräämään päivään, niin alkoi jälkipyykin pesu.

 

Vittu mikä ilta/yö/aamu.