Elokuussa julkaistu lehtijuttu (Uusi Toivo), jonka siis itse kirjoitin, antoi ehkä väärän kuvan äidistäni. Tarkoitukseni ei ollut antaa täyslaidallista äidin niskaan ja syytellä vain. Tai antaa sellaista kuvaa, että äitini olisi jotenkin läpeensä paska ihminen. Sitä se ei ole. Koitan nyt avata äidin taustoja jotta vääristynyt kuva oikenisi.

Alku

Äidilläni ei ole koskaan ollut helppoa. Mutsi oli 19v kun sai minut, esikoisensa. 23 vuotiaana mutsilla oli jo kolme lasta ja hän kävi samalla koulua (muistaakseni kauppakoulua tms). Miettikää, isä kävi duunissa sen normi 8 tuntia ja mutsi kävi koulua ja hoiti samalla kotia ja ennenkaikkea kolmea pientä lasta. Ei yksin, mutta enimmäkseen kyllä. Isä kävi töissä, että meillä lapsilla olisi ruokaa pöydässä. Täysin ymmärrettävää, mutta koko kuvio oli silloin aika hullu. En käsitä miten mutsi ja isä selvisi siitä koko hommasta. Ei me lapset tietenkään mitä tajuttu.

Meitä kolmea lasta ollaan sanottu Dalttonien veljeksiksi, on sanottu, että äärimmäisen villejä jokaikinen. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti aivan tolkuttomasti. Minä mm 1,5 vuotiaana purin itseni rattaista (olin niillä remmeillä ja vielä vyöllä kiinni) ja lähdin naurun saattelemana juoksemaan pakoon. Mutsi oli viimeisillään raskaana ja äiti maha pystyssä juoksi minut kiinni juuri ennenkuin olisin päässyt autotielle. Ja tottakai kesken pankkiasioinnin :) Nyt asialle voi nauraa, silloin tuskin nauratti ketään, paitsi minua :)

Ero

Vanhemmat erosi kun olin 6 vuotias. Nuoremmat oli silloin 4 ja 2 vuotiaita. Me lähdettiin äidin mukaan Nurmekseen ja isä jäi yksin Valtimolle. Meidän lapsien onneksi vanhemmat palasi yhteen aika pian ja isä muutti Nurmekseen myös. Siinä sitten oli sitä ja tätä vanhemmilla jatkuvasti. Milloin äiti lähti ja tuli takaisin kunnes taas lähti. Ei me lapset tajuttu mitään mistä kyse. Mutta tämä kaikki oli äidille liikaa. Kun olin n. 9 vuotias, sain kolmannen pikkuveljen. Siitä kolme vuotta niin sisko tuli taloon. Meitä oli viisi lasta. Oli lama ja äidille koko huushollin pyörittäminen oli liian raskasta. Alkoi viina maistua, koska se tuska on ollut varmasti aivan valtava. Ei mene puolison kanssa oikein hyvin, on viisi lasta joista kaikki alle ylä-asteen ikäisiä ja vieläpä aika reippaastikin. Mielenterveys alkaa reistailla kun uskoisin äidillä olleen silloin niin valtava väsymys, paine ja stressi, että ei se ihmekkään kun alkaa pää leviämään. Leviäisi varmasti jokaisella vastaavassa tilanteessa. No äiti lähti viimeisen kerran kun olin jotain 12 vuotias.

Uusi paikkakunta

Alkoi Joensuu periodi. Siellä valtavan tuskan ja ikävän seuraksena se alkoholi tuli todella voimakkaasti kuvioihin. Sitten kun alkaa olemaan siinä kaljaringissä niin epämääräisiä "kavereita" alkoi pyörimään nurkissa. Mitä olen mutsin kanssa jutellut niin se lapsia ollut ikävä oli niin käsittämättömän kova, ettei mutsi sitä meinannut kestää. Siksi oli helppo tarttua pulloon ja unohtaa edes hetkeksi, tosin päissään ne asiat kylläkin tuli kovemmin mieleen. Kun miettii että orastava alkoholio-ongelma alkoi olemaan, oli pahoja mielenterveysongelmia, lapsia kauhea ikävä, valtava pettymys kun äitinä menettänyt lapset, se sisäinen tuska. Eikä kukaan huomannut mitään. Tai ei ainakaan tajunnut mistä kyse oli lopulta. Miten loppuun ajettu äiti silloin oli. Minä tajuan sen vasta nyt ja ei voi kuin Luojaa kiittää, että äiti on edelleen elossa.

Eikä äidillä miesrintamalla sujunut. Oli se yksi täysi paska joka hakkasi äitiä, jopa meidän lasten nähden, heitteli puoli vuotiasta tyttölasta pitkin sänkyä ja huoritteli. Koita siinä sitten nauttia siitä pienestä hetkestä jonka sai elää omien lasten kanssa (käytiin aina viikonloppuisia ehkä kaksi kertaa kuussa mustilla). Äiti kyllä koitti eikä mutsi juonut silloin kun me oltiin siellä. Mutta se hakkaaminen meidän nähden oli liikaa lastensuojelulle. Meille tuli 6kk kielto mennä äidille. Sen kusipää jätkän takia. Oli kuulemma liian vaarallinen ympäristö. Ja uskon kyllä, että ihan oikea päätös. Mutta se ei ole ollut silloin äidille helppo juttu, ei saanut nähdä meitä puoleen vuoteen eli jälleen tuli se epäonnistumisen olo ja pettymys.

Minun ja äidin välirikko

Joskus vuonna 2003 meille tuli välirikko. Mulla oli ollut kämppä Luotikujalla kaverin kanssa. Elettiin kuin pellossa ja 3kk myöhemmin lennettiin pihalle koko asunnosta. Ei auttanut kuin roudata kamat takaisin mutsille. Sille kävi se, että muutan takaisin, mutta todellisuudessa se ei käynyt. Niinpä saman vuoden syksyllä koko korttipakka hajosi ja liekit leimahti. Äiti pisti minut pellolle klo 20-21 ja siitä alkoi 2:n vuoden välirikko. Välit meni täysin. Me ei puhuttu ollenkaan en kahden vuoden aikana, paitsi jos jompi kumpi soitti toiselle kännissä. Ne puhelut päättyi aina hirveeseen huutoon ja sen sellaiseen. Lopulta yhtenä päivänä tuli kirje postiluukusta. Mutsi oli kirjoittanut kirjeen jonka pääpointti oli se, että anna anteeksi ja tehdäänkö sovinto. On ikävä. Siitä se sitten suli se meidän ongelmat. Tehtiin sovinto ja sen jälkeen on mennyt pääsääntöisesti ihan hyvin. Välillä tulee riitoja ja kuukauden kestäviä "mykkäkouluja", mutta aina ollaan saatu tehtyä sovinto. Ja se on hyvä. Tuossa kahden vuoden välirikossa oli syytä kummassakin. En siis syytä siitä mustiani, vikaa oli yhtä paljon minussakin. Onneksi nyt kaikki on paremmin.

Dear Mama

https://www.youtube.com/watch?v=Mb1ZvUDvLDY

Siinä biisi ja video jonka olen JOKA vuosi äitienpäivänä linkittänyt äidin Facebook seinälle. JOKA vuosi kun äidillä on synttärit, tuo biisi menee hänen Facebook seinälle. Biisi on Tupacin Dear Mama, ehkä se kaikkien aikojen äitibiisi. Sanat ja musiikkivideo itsessään kuvastaan joiltain osin minun ja äidin välejä. Siksi se on niin osuva.

Haluan tähän loppuun sanoa vain sen, että ÄITI MÄ RAKASTAN SUA! Olen onnellinen siitä, että olet elossa, olet minun äiti ja meillä on niin hyvät välit. Olet auttanut minua paljon ja siitä olen kiitollinen. Kiitos siis kaikesta avusta minkä olen saanut. Mä samalla sanon sen, että mä ymmärrän sen, ettei sun elämä ole koskaan ollut helppo rasti selvittää. Niin paljon eri juttuja jotka vaikuttaa kaikkeen eli muuttujia niin paljon, että ei se ihme ole jos et ole jaksanut vaan olet romahtanut useamman kerran, mutta onneksi noussut ylös jokakerta. Kaikesta huolimatta olet ollut minulle ja sisaruksille hyvä äiti. Älä sitä mieti, että olet epäonnistunut ja sinun syytä kaikki. Niin ei ole. Olet selviytyjä ja olen aidosti ylpeä sinusta. Sinulla on ollut paljon vastoinkäymisiä eikä kaikki tai mikään ole pelkästään sinun syytä.

Toivon sinulle, äiti, kaikkea hyvää ja rukoilen, että terveytesi paranisi. Se olisi pahin tilanne koskaan jos sinut menettäisin. Siksi olen aina välillä tosi huolissani sinun terveydentilasta ja koitan auttaa, joskus väärillä sanoilla, mutta huoli on vaan niin kova, että joskus tulee sanottua kärkkäästikin. Mutta en minä pahaa tarkoita, muista se. (Jännästi muuten juuri koitit soittaa kun tätä kirjoitan, se on sitä magiaa :)). Ja sulla on hyvä mies nyt! Pidä siitä kiinni!