02.03.2006...

... Oli päivä jolloin tuli totaalinen stoppi, totaalinen hajoaminen pirstaleiksi. Tapahtui jotain mitä en käsittänyt seuraavaan kahdeksaan vuoteen ollenkaan. Jotain, mistä en osannut päästää irti. Jotain, minkä käsitin vasta pari päivää sitten. Yli 8 vuotta myöhemmin.

Menetin parhaan ystäväni traagisesti...

J.V

Kerron nyt hänestä. J.V oli ystävä jo lapsuudesta. Ehdin tuntea J.V:een noin 17 vuotta. Jokunen kilometri tuli siis yhdessä tallattua. Ja sekoiltua. Ja ennen kaikkea, tuli pidettyä yhdessä hauskaa.

Mä muistan kun olin 6-vuotias ja kun vanhemmilla tuli ero ja me "Daltonin" veljekset muutettiin Valtimolta Nurmekseen äidin mukana. Asuttiin ensin Laamilassa, muistaakseni kolmisen kuukautta kunnes sitten jossain vaiheessa isä tuli takaisin saman katon alle ja muutettiin Hyvärilään. Siellä minä sitten tutustuin J.V:hen. Oli naapurin poikia. J.V yhdessä nuoremman veljensä kanssa leikki ja pelasi minun ja kahden nuoremman veljeni kanssa. Käytiin samaa ala-astetta, minä luokkan  ylempenä. Me ei silleen kovin läheisiä sitten peruskoulun aikana oltu, J.V:llä oli omat kuviot ja kun me perheen kanssa rakennettiin omakotitalo muutaman kilometrin päähän, yhteydenpito väheni. Jo peruskoulussa J.V erottui hyvin persoonallisena pojan kolttiaisena. Omat jutut ja kuviot. Todella.

Huumeet tuli kuvioihin

Mennäänpä muutama vuosi eteenpäin. Kun minä itse aloin polttamaan pilveä, olisiko ollut toinen kerta kun sitä vailla olin, törmättiin kaverin kanssa dösäpysäkillä J.V:hen. Hän oli hakureissulla ja hän hankki kukkaa ja mentiin erään toisen henkilön luokse polttelemaan kukkaa. Silloin vedin ekaa kertaa älyämpäristä. Se oli siis ylipäätänsä toinen kerta elämässä kun koskin kannabikseen. Toinen kerta siis kun polttelen ja heti kukka-hasis -kombo, älystä. Ja kyllä, pärisihän se kuin tuhat wolttia. Mutta sinä iltana kirjoitettiin tarinan ensimmäinen rivi minun ja J.V:n yhteiselle matkalle, yhteiselle elämän seikkailulle.

Lähennyttiin uudelleen silloin. Siinä sitten yhtenä iltana tapahtui kaikea ihmeellistä ja rajua. J.V oli paikalla osasyyllisenä, itse en ollut paikalla silloin. Oli tapahtunut ns. "Ghettoheaven". Jätkät oli tapelleet kamoissa mm. veitsien kanssa ja hyvä ettei kukaan kuollut vaikka valkoiset betoniseinät oli värjäytynyt tummasta verestä. Tikeillä ja teho-osasto keikalla osa selvisi. Vuosi taisi olla 2000. Seuraavana vuonna Suomen yleisenä hätäkeskuspäivänä eli 11.2.2001 kuoli sitten kaveri, sama jannu jonka luona olin vedellyt älystä pääni total stop -tilaan. Elämä on ironista. Overdose oli syy hänen poismenoon. Olin just tutustunut häneen ja sit se olikin kuollut.

Ystävyys tiivistyy entisestään

No yhä enemmän ja enemmän mä aloin hengata J.V:n kanssa. Oikeastaan me narkattiin jatkuvasti samoilla mestoilla. Ajeltiin autolla ja vedettiin sitä mitä sattui sinä päivänä olemaan. J.V:n kanssa koskaan ei ollut tylsää. Se kyllä keksi aina jotain, monesti sellaista mistä löysi itsensä putkasta ja myöhemmin käräjiltä.

Kerron nyt yhdestä tarkemmin.

Nurmeksesta Joensuuhun

Oli Juhannusaatto ja oltiin Nurmeksessa. Mulla oli silloin Joensuussa kämppä Luotikujalla J.V:n serkun kanssa. 3kk me siinä' asuttiin ja sit lennettiin pellolle. Luotikujalta. Se on jo tiukka saavutus, etenkin kun oli vuosi 2004 ja meno niillä kulmilla kohtuu villiä noin muutenkin. No enivei, oltiin Nurmeksessa ja siinä sitten muutama ketola lätkää ja piriä taskussa funtsittiin, että lähdetään Joensuuhun Juhannukseksi. Ajeltiin piripäissään kohti Joensuuta. Piriä kun virtasi veressä, niin matka taittui reiluun tuntiin. Matkan aikana meinasin törmätä hirvi pariskuntaan. Onneks just silloin en lähtenyt ohittamaan autoa, vaan maltoin mieleni ja hetken päästä kaksi hirveä oli vastaantulijoiden kaistalla.

Kun päästiin Joensuuhun, mentiin mun kämpälle. Piripussi hyllyyn piiloon ja lätkät kanssa. Paitsi myöhemmin ongelmia tuottanut 0,2g pikku hasamuru. Sanoin kylölä J.V:lle ettei me tarvita nyt lätkää kun pöristään pirin voimalla näin hyvin. Vedettiin viivat lasipöydältä ja lähdettiin keikkailu mielessä ajelemaan kohti teollisuusaluetta. J.V nyt otti kuitenkin sen pikku hasapalan mukaan vastustinkin asiaa.

Teollisuusalue

Ajeltiin sitten siellä Tokmannin kuppeessa kun tuli risteys. Ajoin ensin ohi, mutta sivulle katsoessani huomasin kaksi yksinäistä autoa parkissa. Liinat kiinni, pakki silmään ja sinne missä nämä autot oli. Menin ns. täysillä niiden väliin. J.V hyppäsi autosta pois, minä jäin autoon. Tonkiessaan Saabia minä yht'äkkiä huomasin minne oltiin menty. Nimittäin naamn edessä luki "Vartiointiliike".

Suomen tyhmimmät rikolliset -ohjelma täältä tullaan

Hyppäsin autosta heti pois kun tajusin, että me ollaan perkele Vartiointiliikeen pihassa. J.V oli päällään siellä Saabissa kun huusin sille, että "Nyt lähdetään vittuun täältä! Me ollaan vartijan auton kimpussa!" J.V tuli autosta ulos, mutta samalla vartija saapui Vartiointiliikeen sisätiloista ja me jäätiin ns. fakkiin. Se oli katsellut kamerasta meidän touhuja. Kun se tuli pihalle sieltä liikeestä, niin se meinasi oikeasti pieksää meidät. Huusi ja uhkaili, että "pitäis vedellä pampuilla koteloon tuollaisia paskoja!" Sit se soitti kytät. Pisti meidät istumaan nurtsille  ja siinä me piripäissään sitten koitettiin puhua ittemme pois tilanteesta. No ei päästy. Hetken kuluttua tuli kytät, kumin vinkuminen kuului jo kaukaa. Ne kaahas täysillä siihen. Sit tutkittiin taskut ja se perhanan 0,2g lätkäpala löytyi J.V:ltä. Hetken päästä havahduin siihen, että olin alasti kyttiksellä tekemässä jotain vitun kyykkyliikkeitä. Mulla ei ollut kamaa mukana, joten taskut tyhjäksi ja putkaan. J.V jo oli omassa yksiössään. J.V piirteli siellä ja klirjoitti elämän tarkoituksen paperille. Se oli tajunnut pyytää kynän ja paprua. Minä en tajunnut, mutta jotain muuta mulla oli. Ne kytät ei sittenkään olleet ihan kaikkea löytäneet mun taskuista. Sinne oli jäänyt yksi irtonainen avain. Kun sen löysin niin oli selvää, miten kulutan aikani kopissa. Kirjoittelin sillä avaimella viestejä tulevaisuuteen putkan oveen muille kohtalon tovereille. Sain siitä kuitin kytiltä kun tulivat hakemaan kulusteluihin: "Joku on näköjään  piirellyt vasta maalatun oven täyteen".

Eipä siinä. Perus kuulustelut*, mukavan oloinen Poliisi se oli. Me oltiin siis J.V:n kanssa valvottu koko yö putkassa, toinen kirjoitteli elämän tarkoitusta paperille, toinen kirjoitteli avaimella putkaan oveen viestejä tulevaisuuteen. Poliisi vaan totesi hyvin tuttavallisesti, että "J.V:llä löytyi vähän pilvee. Jatkakaahan Juhannuksenm viettoon. Olette tulevan illan tarkkailussa. Olkaahan kunnolla!"

Pihalle päästyä oltiin siinä hirmuhelteessä, ei rahaa ei kyytiä autolle joka jäi toiselle puolen kaupunkia. Käveltiin sitten nestenhukan partaalla sinne teollisuusalueelle. "Oijottiinkin" hieman ja hetken oltiin jopa eksyksissä. Autolle kun lopulta selvittiin, etupenkillä ollut viinapullo, jossa oli vettä, kelpasi, vaikka se tyyliin melkein kiehui se vesi.

Lopun alku

Mennään sitten vuosi taas eteenpäin. Vuosi on siis 2005. Näinä kaikkina vuosina J.V oli kiinnostunut myös minun tapaan edesmenneestä Rap-artisti/näyttelijä Tupac Shakurin musiikista, leffoista ja sen mystisestä kuolemasta ja siitä, olisiko Tupac sittenkin vielä elossa. Mutta se vuosi 2005 ja kevät.

Ajeltiin autolla täysin pilvessä kaikki, kunnes yht'äkkiä J.V alkoi valtoimenaan itkemään. Siihen ei ollut varsinaista syytä edes. Paitsi elämäö, se huumehelvetti, äidin menetys ja sen elämän tyylin tuomat sivuvaikutukset. Kuten MT-ongelmat. Ja se loputon taistelu irti huumeista. Ehkä se oli se syy itkulle ja sille hajoamiselle. Mutta silloin en tajunnut sitä. Ei tajunnut kukaan mukaan siinä autossa. Ja jo hetken päästä J.V kasasi itsensä, alkoi nauramaan ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Mä jäin sitä kuitenkin miettimään. Pitkäksi aikaa.

Syksy 2005

J.V oli muuttamassa pois Nurmeksesta. Muistan sen päivän kun pakattiin mun autoon J.V:n kaikki kamat mitä sillä oli. Muistan tumman puvun takin roikkuneen vauhtikahvassa kun ajeltiin kohti Nurmeksen juna-asemaa. Kun oltiin viety kaikki junaan, oli J.V:n aika lähteä. Toivotin hänelle onnea Vantaalle ja sanoin, että pitää ittensä miehenä. Kun J.V meni junaan, jäin asemalle katsomaan kun juna lähti. Se oli viimeinen kerta kun näin J.V:n. Silloin en sitä tietenkään tiennyt.

Maalikuu 2006

on 1.3.2006. Olen himassa kun J.V soittaa. Kysyi paria kymppiä lainaan, mutta mulla ei ollut lainata kun oli rahat kokonaan loppu. Olisin kyllä lainannut jos olisi ollut mistä lainata. Puhuttiin sitten niitä näitä ja J.V kutsui minut kylään ens kuussa kun saavat tyttöystävänsä kanssa oman kämpän. J.V vielä korosti sitä, että minä kans tulen enkä vain lupaile. Lupasin tulla, olihan viime näkemisestä aikaa jo puoli vuotta.

2.3.2006 sain tekstarin J.V:ltä jonka muistan vieläkin, siinä luki näin: "Sori oon myöhässä. Oon tulossa!" Selvästikään viesti ei ollut mulle tarkoitettu, joten laitoin J.V:lle tekstarin takaisin, että taisi mennä väärään numeroon. Kello oli tällöin n. 14-15 iltapäivällä. Sen jälkeen en enää koskaan kuullut hänestä. Sinä iltana se nimittäin tapahtui.

Kun menetetty menettää

3.3.2006 puhelin soi juuri kun olen hakemassa nuorintya veljeäni kuolusta. Sieltä soitti J.V:n serkku, sama kaveri jonka kanssa meillä oli se kimppakämppä Luotikujalla. Muistan puhelusta ainoastaan alun. Hän kertoi, että J.V on tippunut viime yönä jostain korkealta. Ja on kuollut. Kuollut.

Sen jälkeen en muista mitään siitä puhelusta. Veli tuli kyytiin, pikkusisko jo oli. Kerroin heille itkun sekaisin tuntein, että J.V on kuolut viime yönä. Sitten ajoin niin paljon kun autosta lähti kohti kotia. Menin sisälle, aloin rullaamaan sätkää keittiössä jossa isä oli tekemässä ruokaa. Sanoin isälle mitä oli tapahtunut. Se ei aluksi uskonut. Sanoin sille, että "näyttääkö siltä, että nyt valahtelen?" Olin kalpea kuin haamu, ääni värisi ja kädet tärisi. Sanoin isälle, ettei tää vittu voi olla totta. Pakko soittaa J.V:n broidille. Soitin sille varmistaakseni asian. Siitä puhelusta tuli painajainen.

J.V:n velipoika ei tiennytkään koko jutusta mitään. Kun kysyin siltä oliko hän kuullut J.V.stä  huonoja uutisia, niin hän ei ollut. Siinä vaiheessa mulla katosi ääni ja lähes tajunta. Olin sen hetkisen elämän pahimman puhelun äärellä. Miten sanoa, että veljesi on kuollut? Sain sen sanottua, änkyttämällä ja sopertamalla. Hän meni täysin sekaisin ja paniikkiin, sanoi, että soittaa isälleen ja kysyy onko tuo juttu totta. Sanoi soittavansa sitten minulle. Hetken päästä soi puhelin. J.V:n broidi soitti. Kyllä, se oli totta. Silloin hajosin, murruin täysin. Olin menettänyt parhaan ystäväni. En tiennyt miten tästä eteenpäin, mitä tapahtuu seuraavaksi?

Hyvä ystäväni, oikeastaan yhtä hyvä ja tärkeä minulle kuin J.V:kin oli, tuli samalla käymään meillä. Pelaamaan änäriä pleikkarilla. Kerroin sille mitä oli tapahtunut. Ei sitä hirveästi kiinnostanut ja se sattui lisää. Piti sitten pelata. Ei siitä mitään tullut kun en pystynyt keskittymään koko pelaamiseen ollenkaan.

Paras ystäväni oli juuri hypännyt kerrostalon katolta alas kuolemaan. Hän ei enää kestänyt sitä paskaa...

Samana iltana...

...Olin partsilla tupakalla. Aivan paskana kaikesta. Katsoin ylös taivaalle ja näin vain yhden tähden. Se tähti oli J.V. Koitin mennä nukkumaan ja kun olin pitkälläni, J.V kävi mun luona vielä kerran. Kävi sellainen hento tuulen henkäys ja hetken vielä tunsin hänet. Parin viikon päästä oli hautajaiset. Koko tämän kahden viikon aikan olin lopulta jo täysin varma, että tämä on joku sairas läppä ja, että kun menen hautausmaalle, niin J.V on vastassa ja nauraa mulle, että menitpäs lankaan. Uskoin jo tähän ja sitä kyllä toivoinkin. Kunnes se totuus iski vasten kasvoja. Näin J.V:n broidin ja isän kappelin ovella. Sillä sekunnilla tajusin, että tämä olekaan mikään sairas läppä vaan J.V on todella kuollut. Kappelissa lähes kaikki itki, mutta minä en siihen pystynyt. Olin vain pää alaspäin ja surin pään sisällä.

Arkku sitten vietiin hautausmaalle. J.V haudattiin äitinsä viereen. Kävin viimeisen kerran hänet siinä hyvästelemässä, heitin hiekkaa ja menin sivummalle. Olin ihan rikki. Mutta itkua en saanut pihalle vaikka niin halusinkin. Ei vaan tullut.

https://www.youtube.com/watch?v=vWKpX_WuZ04 JV - Memory Lane muistovideo.

7 Year Theory

J.V kävi mun unissa alkuun kokoajan. Sitten ne unessa käynnit väheni, mutta tahti oli kuitenkin väh. kerran kuukaudessa. Yli 7 vuotta. Syksyllä 2013 kun oma elämä alkoi edistyä kun varmistui se, että pääsen palkkatuella töihin Siniristille, J.V ei enää tullut mun uniin. Oma näkemys tästä on se, että J.V katsoi etten tarvitse enää häntä suojelemaan. Tuona 7 vuonna olin todella hukassa ja melkein onnistuin tappamaan itseni. Onneksi J.V oli mun suojelusenkelinä siellä motarilla ja pelasti minut rekan alta. Muistan J.V:n olleen se enkeli joka kuiskasi ne sanat "Sun aika ei ole vielä." Ja pelasti minun elämän.

Tänä nimenomaisena iltana 24.8.2014

Tätä juttua kirjoittaessa en ole ollut yksin täällä. Enkä nyt puhu avovaimostani joka tuossa sohvalla vieressä istuu. J.V tuli tänne, käymään vielä viimeisen kerran mun luona. Viimeisen kerran sain hengata hänen kanssaan monta tuntia. Hän sanoi juuri tunti sitten minulle puolisoni kautta näin: "Anna anteeksi kun jätin sinut yksin. Merkitsit minulle tosi paljon ja olen syvästi pahoillani siitä kaikesta mitä tein. Olen hyvin surullinen ja pahoilani kaikesta".

Voitte pitää minua ihan hulluna tai semi-hulluna, mutta aivan sata varmasti J.V kävi täällä. Me puolison kanssa molemmat aistittiin ja tunnettiin J.V:n läsnäolo.

 

Toisinaan mulla on tosi kova ikävä häntä. Vaikea päästää irti. Enkä mä koskaan unohda sitä kuinka tärkeä sinä minulle olit. Ja kuinka tärkeä minä sinulle olin. Minä annan sinulle anteeksi.

Nähdään rakas ystävä. Olit kuin velipoika. Lepää rauhassa ja nähdään!

"I got your name tated on my arm" @Tupac - Life goes on

JV-normal.jpg

* Oikeus haki minulle ehdonalaista ja J.V:lle vankilatuomiota kovana. J.V oli koevapaudessa istuttuaan Keravan nuorisovankilassa 8kk ja koeajan aikana kun ei saisi rikoksia tehdä. No selvittiin molemmat jollain reilun sadan euron sakoilla. J.V sai pari kymppiä kovemman, koska se pikku biitti Hasista löytyi niin tuli HA-rikos siitä.